Tämän vuotisesta huhutusta pyrstö-tähestä muuan sana

Tämän vuotisesta huhutusta pyrstö-tähestä muuan sana. Kirjoittanut Johan Léman

Huhu kumma on kulussa,

Kovin kolkko kuulumassa;

Nyt on nosnut seurohimme

Huudon paapatus pahempi

Kansakuntihin sekahan;

Tuost’ on voivotus varana,

Että maamme mainittavan

Pallo tulessa palaisi,

Kesäpänä kaunihina

Pyrstötähden koskennosta,

Hienohengen liikunnosta,

Höyry kerän koskennosta.

Tuo on tyhjeä tohua.

Voipa kumman kuulumista,

Mielettömän mietintöä,

Vallan pälkkeä valetta!

Kulloin on sanomat saatu,

Jumalalta tieto tullut?

Kellen tehnyt tiettäväksi

Luoja lopusta puhunna?

Enpä luule Luojaltamme

Tuosta tullehen sanoman.

Missä miesi se majoaa,

Jolle virkkoi viimi päivän

Lopun Luoja luotuistansa?

Vielä ompi se valetta,

Sanoa sopimatonta,

Että’ teki tiettäväksi

Tähtilöitten tutkijille,

Ilma-piirin piirtäjille;

Sen pitääpi se salassa

Aina asti viimisehen.

Jos vain tutkit tunnon kanssa

Luojan suuren laitoksia,

Töitä tutkimattomia,

Töitä taivahan takojan,

Näet niistä kyllin määrin,

Ettei tehnyt tähtilöitä

Risti rastin rientämähän,

Kuita ei pannut kulkemahan,

Auringoit’ ajelemahan

Eikä pahki paukkumahan,

Toisiansa tölmimähän.

Mutt’ ne käski kiertämällän

Toinen toisensa ohessa

Tuolla pitkin ilma-piirin,

Suurta laajoa lakeutta

Avarassa aukiossa.

Radat niille hän rakenti

Synkän syvyyden selälle;

Valon antoi auringolle,

Pani muita paistamahan,

Määräsi kulunki maalle,

Kuunkin maalle kumppaliksi,

Kuita muita muille maille,

Tähdet taaski taivahalle,

Pani piirille lujille,

Veti viivat viimiseksi;

Kierto kaaret pyrstölöille,

Häntä-tähdillen tekasi

Kulut määräsi mitalla,

Pani painot puntarilla,

Hetket heijän juoksullansa;

Vielä rajatki rakensi,

Ettei toisiinsa tulisi,

Aivan pahki paukahtaisi

Avarassa aukiossa. –

Toki tutki Luojan luoma

Näitä Luojan laitoksia,

Pane, mieti mielessäsi,

Koska ois kukahan kuullut

Luojan töitä laitettavan?

Onko maassa mainittuna

Muitten toisia takovan?

Onko kuullunna kukahan,

Ett’ ovat poissa piiriltänsä,

Sekä vääntyneet vaolta

Tuha vuosien kuvissa?

Aina seisovi alati

Siinä sijassa samassa

Lukematoin luonnon tarha

Puhtahana paistavana,

Loistavana liikkuvana

Rengas kieroksen rivissä,

Niinkuin alku päivinä pyhinä,

Jolloin Luoja kaikki loikin.

Tästä taidat tutkistella

Luonnon juoksua jaloa,

Ettei tämä tähtilöinen

Maata loukkoa lujoa.

Jospa vielä joutuisikki

Maata kohtikin menisi,

Tuo ei tekisi mitänä

Kovemmalle kokkarelle,

Pallollemme painavalle.

Tuo on tunnettu olevan

Hienommista höyrysistä,

Monen kaasun kappaleista

Aineista kovin keveistä,

Koottu läpi kuultavista,

Ilman rungotta rakettu,

Kivikova, kallioitta,

Vielä maitta ja merittä.

Tuot’ ei kyllä Luoja luonut

Maamme pallolle pahaksi;

Mutta varten valmisteli,

Pyrstö-tähdetki perusti

Tarkoituksihin hyvihin.

Mutt’ ei miehet näitä mieti,

Tähti-tieturit tajua,

Mutta muuta aavistavat,

Uskovat ulko-näöltä;

Laskevat lankulla mäkeä,

Niinkun tyhmät myllytiellä.

Noita sopis soimaella,

Hyvin hävästä pitäsi

Juorustansa joutavasta.

J. Léman.

Lähde: Oulun Viikko-Sanomia 28.3.1857.