Tämä on Juttu Juomareista Koottu kohmelo-väestä

Tämä on Juttu Juomareista Koottu kohmelo-väestä *).

Kirjoittanut Elias Tuoriniemi


Kuinka kummalta näkyypi,
Koska katson kansan päälle,
Kuinka viina vietteleepi
Ihmisiä ilman alla!
Kuinka viina viekkahasti
Viisahankin vietteleepi,
Viettelepi virkamiehen,
Päämiehen päihyttääpi,
Pahon pettääpi Papinkin,
Oikiankin opettajan,
Tarkimmankin Talonpojan
Tarkankin talon isännän!
Kuinka viina vietteleepi
Emännänki Eksyttääpi,
Pahentaapi palkollisen
Rehellisen renkimiehen,
Huonommanki huonemiehen,
Kehnommanki kerjäläisen!
Kuinka viina vietteleepi,
Viisahanki virkamiehen!
Vaikk’ on taito tarkka hällä
Vielä muita viisahampi,
Opisa ylös otettu.
Vaan kuin viina vietteleepi
Saapi viina vietellyksi,
Silloin mies on mieltä vailla,
Pois on toimi toisialla.
Koska mies on mieltä vailla,
Sillonpa mies mitätöin:
Kaikki arvokin katoopi
Kunniakin kukistuupi.
Kuinka viina vietteleepi,
Pahoin pettääpi Papinkin!
Eipä se sovi Papille
Olla julma viinan juoja,
Juosta kanssa juomaritten.
Kuinka se kuitenki sopii
Olla vartia vakanen,
Vartiana valvovaisna
Siinä Herran Ziionisa?
Kuinka hän saattapi sanoa,
Kuinka muille muistutella
Viinan suuria vikoja,
Kuin on itse kumppanina,
Johdattaja juomareille?
Kuinka se muita kuljettaapi,
Kuink’ on eellä eksyväisten,
Ett on itte eksyksisä?
Vaan en saatakkaan sanoa,
Paljon puhua Papille;
Pappi tietääpi paremmin,
Tietääpi oman tilansa.
Kuinka viina vietteleepi
Tarkimmanki talonpojan!
Jok’ on julma viinan juoja,
Joka juopi joka päivä,
Joka päivä päihyksisä
Alvari kylän ajaja,
Kuinka sill’ on kuiva kurkku!
Ei sille piisaa pikari
Yksi jumpru juotavaksi,
Eikä kastu kaulavarsi,
Eikä kastu kielen kanta
Pikarista pikkuisesta.
Totta toisenki paneepi,
Juopi kohta kolmannenkin,
Neljännen nenänsä alle,
Vielä juopi viidennenki,
Kuudennenkin kurkkuhunsa,
Sekä juopi seitsemännen,
Kahdeksannen kaulahansa.
Juopi toopin toisen kanssa
Vielä kannun kaateleepi.
Suu syöpi suuret kassat,
Menee kautta kaulavarren
Talonki iso tavara.
Juopi elonsa esinnä,
Juopi vaimon vaattehetkin,
Isänsä isot hopiat,
Kanssa vaarin vanhan kassan.
Kuinka sill’ on suuri suu,
Kuinka sill on laaja leuka!
Syöpi sonnin sorkkinensa
Syöpi lehmän lieminensä;
Mahtuupi sen mahahan
Hepo heinä-häkkinensä.
Mahtuu sinne suuri maakin,
Mahtuu laiva lastinensa.
Kuinka viina vietteleepi,
Emännänki eksyttääpi!
Kuinka se on kumma nähdä,
Että katsoa kamala
Vaimon päälle päihtynehen!
Koti sen kolkolta näkyypi,
Asunnotkin arvoselta,
Siivotoinn’ on siihen vielä
Sekä muutoin mustat kaikki:
Halu haikia palaapi
Viinan luonna viipymähän.
Kesken ruan keittämisen
Meneepi mielitekoonsa
Kaapistansa katsomahan.
Ottaa sieltä oiva ryypyn
Kannustansa kallistaapi.
Kaatuu kohta kamariinsa
Kellariinsa kellistyypi.
Mitä tästä mies sanoopi
Kuin on vaimo kumossa,
Talon vanhin vaipununna?
Löytää lapsen laattialta
Joka itkeepi isosti,
Eikä äitin ääntä kuule.
Ei saa iltasta isäntä,
Perhe piinaa pitääpi,
Väki nälkää näkeepi
Kuin on keitto kesken jäänyt,
Kesken karja katsomata,
Kantamata karjan veetkin,
Talon työt takaperäsä,
Riihen uuni riitynynnä,
Saunan uuni sammununna.
Mies sitte mielipahoisa
Mene viimmein vihta käessä
Kylähänkin kylpemähän.
Kuinka viina vietteleepi
Parahanki palkollisen!
Vaikka mies on mieluhinen
Muitten siivoihin seasa,
Tasastenki tantereella.
Vaikk’ on kaunis kasvannolta,
Kaunis kaikkein seasa,
Vaan kun viina viettelee
Saapi viina vietellyksi,
Niin on reikä renkilläki,
Suu parka-palkollisella,
Johon palkkansa paneepi,
Ansionsa ammuntaapi,
Jota ei tuki tuhannet,
Salpaa sataset markat.
Meneepi turkki tukoksi
Vielä verka-vaattehetkin,
Menee killingit sisälle
Kulkee kuusi-markkasetkin,
Tolpat toisensa peräsä,
Loutunsa lopetteleepi.
Tuonne raukka rahansa,
Tuonne kylvää kylälle,
Povestansa puotteleepi.
Siellä vievät viekkahat,
Varkahat varastelevat,
Kuin mies kumosa makaa
Alla pöydän pyörryksisä,
Alla penkin pehteleepi.
Kuinka viina vietteleepi
Huonommankin huonemiehen!
Joka on julma viinan juoja
Viina ratti raivokerta,
Juopi juhla-vaattehensa,
Vielä pantiksi paneepi
Parahankin paitansakin,
Sukkansakin suuri juoppo
Paha lallu lakkinsakin.
Vielä viinahan paneepi
Kirvehensä, kinttahansa,
Tuppensa, tuluksensakin
Vielä juopi veihtensäkin.
Kuinka viina vietteleepi
Kehnommankin kerjäläisen!
Vaikk’ on huono, horjuvainen
Ettei saata sauvan kansa
Kontata kylän väliä.
Käypi kooten konttihinsa,
Rukoillen, raukuillen,
Anellen ruan apua;
Joutuu viimmein viinan luokse,
Käypi kautta karvaihen,
Juopi vanhat vaattehensa,
Juopi kehnot kenkänsäkin
Ainoanki atriansa,
Jyvä kouran kontistansa.
Se on vielä sitä pahempi
Kuin juovat juhla-päivät,
Pyhä-päivät pyörryksisä,
Sillon koolla konnat kaikki,
Siellä koolla korttimiehet
Siellä parvi pauhoapi,
Humalasa huuteleepi.
Toiset torkuvat unesa,
Toiset käyvä toikkaroivat,
Toiset kaatuu kartanolle
Seinukselle seljällensä.
Siat siellä siirtelevät,
Koirat korvia pesevät,
Sika suuta siivoaapi.
Menee päivä päihyksisä,
Toinen päivä tohmerosa,
Kohmelosa kolmas päivä,
Vielä viikkokin meneepi.
Sitten viimmein viikon päästä
Tuleepi konna kotia.
Akka alkaapi sanoa,
Valitella vaimo-parka:
”Ei ole puuta puikkoana,
Eikä päätänä pärettä,
Eikä einettä väellä.
Hevoisilt’ on heinät kaikki,
Heinät kaikki karjaltakin”.
Tuostakas tora tulee,
Tappelu tapahtunee!
Veitten verisen vetääpi
Puukon hirviän hiasta,
Jolla akkansa ajaapi,
Perehensä peljättääpi.
Akan mettään ajaa,
Pellolle pere-väkensä.
Kunu kuuluupi kylähän,
Tomu toisehen talohon,
Mettähän iso meteli.
Juomari on julma ajaja
Sekä on kiivas kirkko-tiellä.
Yli akkain ajaa
Miesten päälle mielipuoli,
Eikä huoli huonommista,
Eikä varo vaivasia,
Ajaa kurjan kuoliaksi,
Vaivasenkin vainajaksi,
Kuin ei eestä ennättäne.
Yli aitain ajaa
Yli mättäihen menee,
Ajaa kuusetkin kumohon
Kaataa männytkin mäeltä,
Myötänsä veräjät viepi,
Poies portin pielisetkin.
Tuskasta tämä tuleepi
Hepo hillimättömäksi,
Ettei aiat asettane
Eikä seinät seisottane.
Ajaapi rikki rekensä,
Poikki aisansa ajaapi,
Ajaa vaimon vaivaseksi,
Kumppaninsa kuoliaksi.
Itekkin sitten isäntä
Jääpi tielle tietämättömäksi.
Aisat siipenä sivulla,
Suittet suorana venyypi,
Juhdan juostesa kotihin,
Värkit tielle tippunehet,
Sinne jääny silkki lakki,
Kinttahatkin kirvonnehet,
Viina-pottukin povesta,
Jääny vaimon vaattehetkin,
Reki vaate vaimoltakin.
Humalainen hullu vielä
Sekä kiivas kirkko-mäellä,
Karjuu kirkko-kartanolla
Vielä kiljuu kirkossakin
Huutaa Herran huonehesa.
Tämä on virka viimmesiä,
Joka on muutoin moitittava
Kaikilta ylönkatottu.
Tähän virkahan vetää
Ylimmäiset, alammaiset,
Korkiatkin Kuninkahat,
Hyvän voiman voittanehet,
Hyvän arvon ansainnehet,
Korkiasta kunniasta
Ikuiselta istumelta
Poies viina vietteleepi.
Ei tähän miestä mitalla panna
Vaalin kautta vaadittane,
Eikä kylästä kysytä,
Tahota tietä tapoja.
Saa sen viran viratoinkin,
Kelpaa siihen kelvotoinkin
Pojatkin puoli-ikäiset,
Nuoret vaimot, vanhat kanssa,
Siihen tykö tyttäretkin,
Kelpaa pienet piikaisetkin.
Tämä on virka vielä sitten
Ettei ruoki ruan kanssa
Eikä myös evästä anna,
Eikä laske laukullensa,
Eikä kanna kala-vatia,
Puhu puuro-kattilalle.
Miestä piinalla pitää,
Vajanaisen vattan kanssa.
Kuin on viikon viina-päisä
Monet päivät päihyksisä,
Kohma koukkuhun vetääpi,
Mies käypi köykelöksi
Kovan kohmelon käsisä,
Kieli käypi käppyrähän,
Suu ei tunne suuruksia,
Suu sonnalta tuleepi,
Hyvä ruoka ruumenilta.
Viina se viisi tekee
Kuusi muuta kummempata
Sekä syytä seitemänkin.
Kuin on syöjä synnin orja
Jumalatoin viinan juoja,
Joka syöpi syntisesti
Juopi jumalattomasti,
Vielä se syöpi syrjällään,
Maatesaanki maisteleepi,
Kuttuu vielä kurkkuunsa
Kurkun kuivan kasteheksi,
Vaikk’ ei enää suuhun sovi,
Ota vattakaan vastahan.
Viina viljalta tulee,
Poies suusta purkuaapi.
Tunkio on turvan eessä
Toinen on takana;
Siinä sitten siivotoin makaa,
Siivotoin sian tavalla,
Eikä tiedä tilastaan
Eikä paljo paikastansa,
Kuhun on kerran kompastunut.
Kuinka viina hengen viepi,
Surmaa monta Suomen lasta!
Moni kuolee kujalle,
Kuolee päälle kuormansakin,
Kuolee reisulle rekeensä.
Kuinka vielä viina päissä
Moni mettään menee,
Eksyy tieltä entiseltä.
Kuin ei jaksa jalka käyvä
Paljo polkia kykene,
Maata matkalla panee
Pahan pakkasen käsiin
Kovan ilman kouristella,
Kusa kuolema tulee,
Paha loppu loukahtaa.
Kuinka vielä viinan tähden
Nukkuu monta humalaista,
Pahoin paatista putuaa,
Venehestä vyörähtää!
Moni juokseepi jokeen,
Virtaanki viinapäissä.
Juomari on häisäkin hävitön,
Kehtaa se häihinki tulla.
Kuhtumata kuttuihin,
Kehtaa tulla tupaan
Kehtaa eessä kellistellä.
Silmät kohta kannun päälle
Kusta kuppia näkisi,
Kuka nakkaisi kupilla,
Pikareita pisteleisi.
Kuin sitte saapi suunsa suloa
Kevykäistä kielehensä,
Nousee sitten noitumaan
Kihkuvaan kiroväkeen.
Sitten viehään viluhun,
Pakkaseen paiskataan
Annetaan aisanpäästä,
Seipähästä selkähänki.
Ajattele ihmis parka,
Syntinen sydän havaitse
Tutki toimella asia!
Onko syytä syötävisä,
Onko viinasa vikaa?
Viatoin on viina parka
Eikä ole syytä syötävisä.
Syyt syöjälle tulee
Juonet kaikki juomarille.
Tämä on suotu suuri lahja,
Suotu suurelta Isältä,
Lahjoitettu Laupialta,
Suotu suureksi hyväksi,
Ravinnoksi raitihiille.
Tämä on aina ruan alku,
Ilon alku ainian.
Hyvä on vielä vilusakin,
Sangen hyvä sairahille,
Kovan mielen kohentaa,
Pahan mielen parantaa,
Ystäväksi ylentää,
Vihaisenki vielä tuopi
Toisen tykö toisinaan.
Joko laaten laulamasta
Lasken lauluni lopulle,
Kosk’ en jaksane jutella
Enkä yksin ymmärrellä?
Jopa uni uuvuttaapi
Kiinni silmäni sitoopi.
Suuni sulkia pitäsi,
Vaan en saata vaiti olla
Kuin juovat Jumalan viljan,
Syövät syntisten tavalla,
Eivät pidä Luojasta lukua,
Varo Kaikkivaltiasta,
Eikä estä esivalta,
Eikä kovat kuritukset
Rangaistukset raskahimmat.
Ei estä vihaiset vitsat
Eikä jaksa jalkapuut,
Vaikk’ on hirmu hirsipuusa
Julma pölkky pövelillä.
Jos nyt tahdot tarkimmasti
Osata oikein elää,
Niin viero viina esinnä
Sekä karta karvahita
Ole viinalle vihanen,
Heitä pois lihan hekuma
Vältä syntiä syviä,
Tee jo kelpaava katumus
Armon aikana alota.
Vihanen Jumalan vitsa
Syöpi syntiset sydämmet
Kadottaa katumattomat,
Viepi piinahan pahahan
Huolen kanssa helvettihin,
Juoma järvestä pahasta
Tuodaan tulikivinen.

*) Elias Tuoriniemeltä, Pyhäjoen pitäjästä ja Pyhäjärven kappelista.


Lähde: Topelius, Z. 1826: Suomen Kansan Vanhoja Runoja, ynnä myös Nykyisempiä Lauluja. Kolmas osa. S. 36–51. [Tekstikorpus]. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, Helsinki. Viitattu 4.1.2007. Sisältyy kokoelmiin 1800-luvun korpus: Suomen Kansan Vanhoja Runoja ynnä myös Nykyisempiä Lauluja 1 [numerointi ilmeisesti virheellinen]. Saatavissa osoitteesta http://kaino.kotus.fi/korpus/1800/meta/topelius/skvr3_1826_rdf.xml.