Tähtein tuikkiessa

Tähtein tuikkiessa. Kirjoittanut Immi Hellén

Pien’ piltti, oi, kuin monta, monta iltaa

näin ootkaan helmassani istunut!

Näin rakennellen sadunmaihin siltaa

ja niissä hartahana harhaillut.

Me kauas merten poikki purjehdimme,

me tuntureita Lapin samoilimme.

Oi, hetket onnelliset, siunatut!

Sä tahdoit tietää kaupungeista, maista,

miss’ suvi ainiaasti vallitsee,

miss’ päivänkehrä kirkkaimpana paistaa,

ja ruusutarhat uhkeet upeilee.

Me hengitimme tuoksuja vain hetken,

taas teimme kaihomielin sinne retken,

miss’ kotikuuset sorjat kuiskailee.

Ja tähtein tuikkiessa talvi-illoin,

ja kuumottaissa hopeaisen kuun,

kuin monta kysymystä nousi silloin?

Me matkasimme maahan salattuun.

Sai silmähäsi tähtein kimallusta

ja mieleen avaruutten aavistusta.

Niin jäimme hiljaisehen haaveiluun.

Me usein tuulentupaa rakensimme

niin kirkkaan kuulakasta, valoisaa.

Sen tarhaan ihmekukat istutimme,

se oli lapsen oma kukkamaa.

Ah, hennoisiko elo riistää noita,

se eikö sääli lapsen ruusustoita?

Se eikö sääli unta ihanaa?

1919

Lähde: Hellén, Immi 1930: Lasten runokirja: Suomen pojille ja tytöille omistettu. Valistus, Helsinki.