Tähdetön ilta

Tähdetön ilta Kirjoittanut Saima Harmaja

Tänään painaa synkät pilvet maata,

öistä seinää lävistää ei saata

rakas tähtenikään lohduttain.

Turhaan pyysin sitä tuskassain.

Joka ilta sitä silmin haen,

kun se yli majas kimaltaen

kulkee kuin sun untas siunaten,

sinun, jota silmin näe en.

Tajuta jos voisin: kiertää yhä

loitos korkeuden saatto pyhä

yli kaipuun, jota voita en.

Siivet Lempeyden taivaisen

ylhemmissä asunnoissa siellä

sua suojelevat tomun tiellä,

unettomin tunnein väikkyen

yli vuoteen, jota näe en.

Polttaa pois jos voisi rikkomani

rakkaus, mi painaa povessani.

Jospa tuska, johon alistun,

vapahtaisi tuskastasi sun!

Hartain mielin kivun polttaa annan

ruumistani, jota yhä kannan.

Kastuu posket, mutta rukoillen

sulle armahdusta uuvu en.

Rakastan sua maassa pimeässä,

rakastan sua ruumiissani tässä;

siitä vapaana vain paremmin

rakastaisin siivin valoisin.

Onnellista oisi polullasi

suojata sun joka askeltasi.

Vaan jos riisuisin ma tomun pois,

kipuun murtua sun mieles vois.

Siksi pyydän taivaan enkeleitä,

heitä, jotka kärsi ennen meitä,

varjon teillä sua valvomaan,

kunnes kerran silmäs nähdä saan.

Pyydän, että yöstä kauheasta

kotiin veisivät he kaksi lasta,

jotka harhailuunsa tuskaiseen

rukoilevat suojaa toisilleen.

Lähde: Harmaja, Saima 1937: Kaukainen maa: runoja. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.