Syys-laulu.
(Nuotti: Oi Suomenmaa, isiimme maa.)
Kirjoittanut Albert Kukkonen


Nyt syksy ilman synkeän,
On maille muuttanut,
Metsien, laaksoin suloisiin,
Kukkaisten päälle ihaniin,
On muodon muuttanut.
Se kesä kaunis ihana,
On pojes pajennut,
Ei enää ruusu-laaksoissa,
Saa pensahitten suojassa,
Iloista ihailla.
Se aika kesti vähän vaan,
Kuin kukkii poimimme,
Se suvi sulo ystävän
On pois, kuin on armahan’
Ja meitä viihdytti.
Taas pudottanut pukunsa,
On luonnon laitumet,
Kuin kukoistivat kauniina,
Kaikk’ kasvut monenlaisina,
Ruusut jos kukkaiset.
Ei enää auringoinenkaan,
Lämpimäst lämmitä,
Ei suloisella sulollaan,
Lämmitä lasna olollaan,
Ennenkuin keväillä.
Se ääni sata-kielinen,
On laannut laaksoista,
Ei linnut illoill’ iloissaan
Nyt laaksoillemme laulele,
Muualle muuttivat.
Nyt kuuluu laulu laaksoista,
Humina hongikon,
Siell’ syksy tuuli puhaltaa,
Kaunihit lehdet kukaltaa
Pois heidän oksistaan.
Suloisen tyynen siassa
Nyt myrskyt mellastaa
Ja luonto kaipaa valjuna
Kuss’ ompi koristuksensa
Kun kaikk’ on kauhtunut.
Näin muutteleepi muotoaan,
Kaikk’ maalla kasvavat,
Näin muuttaa muodons’ ihminen,
Kuin kasvaa niikuin kukkainen,
Vanhanna lakastuu.
Tääll’ kerta koittaa kaikille,
Syksyinen lakastus,
Se tiettävä on luoduille,
Se muuttaa rypyt poskille,
Majamme maaduttaa.

A. Kukkonen.


Lähde: Tapio 19.12.1863.