Syys-ilta (Drachmann)

Syys-ilta Kirjoittanut Holger Drachmann

   Ilma värähti, päivä vaipuu;

   eron hetki himmeä ehti.

   Nyt tummuu lehti

   myös luona veen.

   Nyt lauluni, nouse korkeuteen

   ja kerro mieleni kaipuu!

Kas, syys-yössä kuihtuu se seppele nuori,

min keijuset kevät-yön kulmille suori,

syys tarjoo aate-seppelehen,

mut raskahat, ah, ovat ruusut sen.

   Ne kastuivat kasteessa ehtoon,

   yö-pilven ne vihmassa päilyivät,

   ne nukkuivat tuulien kehtoon

   ja joskin ne sirpiltä säilyivät,

   ne hallan hengessä häilyivät.

Surumielinen sai niistä kukkaissuku,

väri vaikka on kaunis ja puhdas puku,

ne tuoksuvat multaa kosteaa,

ne lämpöä, päivää päin halajaa.

   Nyt nouse, lauluni, ilmahan yön

   ja kerro mieleni kaipuu!

   Vaikk’ kukkaisvyön

   lemu poissa on

   ja kuudan on kalpea, armoton,

   viel’ lauluhun mieleni taipuu.

Mitä kevät-yö tuhlasi, luottaen kesään,

sen syksy nyt kokoo synkkähän pesään.

Ken tietää tuon, on voimakkain:

vähän jäljellä enää on aikaa vain.

Lähde: Leino, Eino 1913 [1908]: Maailman kannel. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.