Syys-aamuna

Syys-aamuna.

Kirjoittanut Simeon Hirvonen


Oi aamun koite kullassasi,
Kuin olet kaunis, ihana!
Sä rauhan, riemun tullessasi
Tuot meille Luojan lahjana.
Mä olen silloin virkeä
Ja alan työni mielellä.
On kesä mennyt. Lienteänä
On illoin, aamuin hämärä.
Kuu taivon paistaa ylevänä
Jo öisin meille lempeä.
Tää illan siimes tuntehen
Luo meihin: ”nöyrry, ihminen!”
Jo moni kesä, syksy meiltä
On mennyt aikain hämärään;
Vaan olemmekos synnin teiltä
Jo tulleet uuteen elämään?
Sen itse Luoja tietää vaan,
Kuin kaikki täyttää sanallaan.
Kun syksy taasen siimestänsä
Nyt parhaallansa levittää,
Niin elon syksy hetkiänsä
Myös ihmiselle riennättää.
Kun heinä, lehti kellastuu,
Niin ihminenkin lakastuu.
Mut heinä, lehti kesän tullen
Taas kuolostansa heräjää;
Vaan kuinkas silloin käypi sullen,
Kun uusi kesäs kerkiää?
Suo, Herra, ettet kuolemaan
Jäis ijänkaiken nukkumaan!
On aamu kaunis. Elämäni
Nyt nauttii, toimii, iloitsee,
Ja huokaukset hengessäni
Nyt korkeuteen kohoilee.
Siit’ olkoon kiitos Jumalan,
Kun aamun antoi ihanan!

S[imeon]. H[irvone]–n.


Lähde: Hämäläinen 22.8.1878.