Synnöven laulu

Synnöven laulu. Kirjoittanut Bjørnstjerne Bjørnson

Suoment. Reinhold Roine.

Saa kiitos siitä kun leikiten

Maat metsät juostihin lasna ennen

Mä luulin jatkuvan leikin sen

Viel’ harmaiks hiustemme mennen.

Mä luulin jatkuvan leikin sen

Viel’ luota koivujen lehtevitten

Luo Päivärinnankin pengerten

Ja kirkkoon päättyvän sitte.

Mä istuin illat ja vuotin vain:

Ja katsoin kankahan kuusitarhaan;

Vaan varjot synkkeni notkelmain,

Sun tieltä eksytti harhaan.

Mä istuin illat ja vuotin vain:

Hän päivän päättyen tielle entää.

Niin sammuu kynttilä liehahtain,

Koi nousee, iltahan lentää.

On silmä tottunut vuottaissaan,

Ei raukka viihdy nyt toisialla;

Ei muita teitä nyt tunnekkaan,

Ja polttaa kulmani alla.

Sä neuvot kirkossa käymähän,

Niin lohdun saisin ja lauhtuis vaivan’;

Oi ällös sinne sä käskekään –

Hän istuu vieressä aivan.

Mut muust’ en huoli, kun tiedän sen,

Ken meidät naapuriks yhteen liitti,

Ja salli kulkea katsehen,

Tiet sille metsähän niitti!

Mut muust’ en huoli kuin tiedän vain,

Ken tuolit alttarin ääreen suori,

Ken laitti niin, että kaksittain

Käy aina kulkue luoksi kuorin.

Lähde: Kaikuja Skandinaviasta: suomennoksia Skandinavian nykyisimmästä lyyrillisestä runoudesta. 1894. Toimittanut Reinhold Roine. Tuhansille kodeille tuhatjärvien maassa, n:o 20. Werner Söderström, Porvoo.