Syksyn koivu.

Kirjoittanut F. F. Brummer


On syksy taasen tullunna,
Ja nurmi surkastuu.
Pois pääskykin on muuttanna,
Ja koivu kellastuu.
Sen lehdistä viel’ altisna
On toiset liehumaan,
Vaan toiset vartoo, valmisna
Jo mullaks muuttumaan.
Yks viuhka vaan, jon tuuli tuo,
Ne puusta irroittaa.
Ei kastetta ne enään juo,
Vaan haudan maassa saa.
Ja mullaksikin muuttuen
Nuo eivät siksi jää.
Ne luontoa vaan vaihtaen
Taas henkiin heräjää.
Ma muistan, tuota tarkastain,
Myös ihmiselämää.
Noin nuoret, vanhat, rinnattain
Tääll’ hetken viivähtää.
Ja lehden lailla, riemuiten,
Ne pyrkii liehumaan.
Kun syksy saapuu, riutuen,
Jo muuttaa Tuonelaan.
Näin syksyn koivu muistuttaa
Vaan katoovaisuutta;
Mut lehti mieleen johdattaa
Myös uutta eloa.


Lähde: –r–r. [F. F. Brummer] 1878: Runoelmia. I. H. F. Helminen, Jyväskylä.