Syksyn koivu
Syksyn koivu. Kirjoittanut F. F. Brummer |
- On syksy taasen tullunna,
- Ja nurmi surkastuu.
- Pois pääskykin on muuttanna,
- Ja koivu kellastuu.
- Sen lehdistä viel’ altisna
- On toiset liehumaan,
- Vaan toiset vartoo, valmisna
- Jo mullaks muuttumaan.
- Yks viuhka vaan, jon tuuli tuo,
- Ne puusta irroittaa.
- Ei kastetta ne enään juo,
- Vaan haudan maassa saa.
- Ja mullaksikin muuttuen
- Nuo eivät siksi jää.
- Ne luontoa vaan vaihtaen
- Taas henkiin heräjää.
- Ma muistan, tuota tarkastain,
- Myös ihmiselämää.
- Noin nuoret, vanhat, rinnattain
- Tääll’ hetken viivähtää.
- Ja lehden lailla, riemuiten,
- Ne pyrkii liehumaan.
- Kun syksy saapuu, riutuen,
- Jo muuttaa Tuonelaan.
- Näin syksyn koivu muistuttaa
- Vaan katoovaisuutta;
- Mut lehti mieleen johdattaa
- Myös uutta eloa.
Lähde: –r–r. [F. F. Brummer] 1878: Runoelmia. I. H. F. Helminen, Jyväskylä.