Syksyllä (Mendelin)

Syksyllä.

Kirjoittanut Irene Mendelin


Syysmyrsky käy ja puisto paljastuu,
Sen keltalehtiä nyt tuuli heittää,
Miljoonittain ne maahan laskeuu
Ja kesän kukkaset ne multaan peittää.
Ne hautaavat niin monta elämää.
Ja sulomuistoja ja unelmoita;
Kas tuossa orvokin jo peittyy pää –
Sen helpeillä näät hallan suuteloita.
Nuo viileet suutelot ne hiljalleen
Elämän nesteet kukkaselta hyytää,
Olosta oudost’ uneen rauhaiseen
Ne kukkaa pientä nukutella pyytää. –
Kun sitten kevään tullen kirkkaammin
Heloittaa avaruuden kultakerä,
Kun nousee nurmi, puhkee lehtikin,
Taas silmänsä myös avaa kukan terä.
Siis painu, painu alle lehtien
– Nyt alkaa pimeyden, vilun valta –
Kun aikas nukut, nostaa ilmoillen
Sun päivyt luminietostenkin alta.
Minäkin mielelläni nukkuisin
Unelmatonta, tyyntä, syvää unta;
Mut min’ en saa – vaikk’ kylmää vilukin –
Mun peitoksen’ ei sada vielä lunta.


Lähde: Irene 1893: Koivikossa. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.