Syksyllä (Mendelin)
Syksyllä. Kirjoittanut Irene Mendelin |
- Syysmyrsky käy ja puisto paljastuu,
- Sen keltalehtiä nyt tuuli heittää,
- Miljoonittain ne maahan laskeuu
- Ja kesän kukkaset ne multaan peittää.
- Ne hautaavat niin monta elämää.
- Ja sulomuistoja ja unelmoita;
- Kas tuossa orvokin jo peittyy pää –
- Sen helpeillä näät hallan suuteloita.
- Nuo viileet suutelot ne hiljalleen
- Elämän nesteet kukkaselta hyytää,
- Olosta oudost’ uneen rauhaiseen
- Ne kukkaa pientä nukutella pyytää. –
- Kun sitten kevään tullen kirkkaammin
- Heloittaa avaruuden kultakerä,
- Kun nousee nurmi, puhkee lehtikin,
- Taas silmänsä myös avaa kukan terä.
- Siis painu, painu alle lehtien
- – Nyt alkaa pimeyden, vilun valta –
- Kun aikas nukut, nostaa ilmoillen
- Sun päivyt luminietostenkin alta.
- Minäkin mielelläni nukkuisin
- Unelmatonta, tyyntä, syvää unta;
- Mut min’ en saa – vaikk’ kylmää vilukin –
- Mun peitoksen’ ei sada vielä lunta.
Lähde: Irene 1893: Koivikossa. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.