Syksyllä (Lönnrot)
Syksyllä. Kirjoittanut Elias Lönnrot |
- Taas on tullut synkeä syksyn aika,
- Metsät kellastuu, sumu lakson täyttää,
- Myrskyt pauhaa, kalveat lehdet puista
- Lentävät maahan.
- Pois on taivaalta rusopilvet aamun,
- Illat kauniit kultinehen kadonneet,
- Linnut vaikenneet suloääninensä,
- Laksojen laulut.
- Mustat päivät muuttuvat mustemmiksi,
- Kastehelmet kuurana ruohon kattaa,
- Silmä oudostuu ulos aamusilla
- Katsoessansa.
- Niin jo jäivätkin viherjäiset laksot,
- Ahot armaat, lintujen lauluäänet,
- Torvet paimenten, kedot kukkinensa,
- Kaikki jo jäivät.
- Kukka keltainen, kesän jälkijättö,
- Miksi yksin jäit suremaan? Parempi,
- Lähdet matkaan, kaihoni vaan sinusta
- Kasvava ompi.
- Vaan en huolikkaan toki surra, soiton
- Temmon naulaltaan, kesälaitoksilta,
- Soitan talvenkin suloutta, omp’ on
- Talvikin kaunis.
- Kaunis kaikin puolin on luonto, kaunis
- Taivas tähteineen, valoloistoinensa,
- Metsät huuteineen, joet, järvet jäineen,
- Maat luminensa.
- Entä joulun juhla, se lasten armas,
- Talven iltaiset iloleikit, laulut,
- Lasten päiväiset mäkilaskut, luistot
- Hankea myöten!
- Niitä talvellain sulomielin soitan,
- Arvellen itsekseni: eipä vainen
- Ilman talvetta toki taitais olla
- Niin kesä kaunis.
Muist. Tämän laulun edellinen puoli on mukailemaa vanhasta ruotsalaisesta: Åter nalkas hösten och kulna dagar. Rakento on tavallisen sappholaisen värsyn.
Lähde: Veteranen: poetisk kalender. 1858. Finska Litteratur-sällskapet tryckeri, Helsingfors.