Syksyllä (Eerola)
Syksyllä. Kirjoittanut Eero Eerola |
- Kun päivä lyhenee ja lehti putoo
- ja syksyn kelta luontoon leiman lyö,
- kun pitkät puhdehetket pirttiin hiipii
- ja muisto vain on kesän kirkas yö.
- Kas silloin suuret, kauniit kuvasarjat
- maamiehen mielen täyttää muistoineen,
- on siinä kevät-touon, toiveen ajat,
- on kesän kuuma kiire huolineen.
- On heinäntuoksua ne muistot täynnä,
- kauniisti viittoo täysi tähkäpää,
- ja kyntö, kylvö, sato, viljankorjuu
- ne miesten mieliä nyt lämmittää.
- Ja nyt on niinkuin suuret elojuhlat,
- on lato, laari kohta täyttynyt,
- nyt maan on juhlat, nyt on pellon päivät,
- on maamies-riemun suuri hetki nyt.
- Oi, katso maata, kun se oraan nostaa,
- kuuletko suuret sydänlyönnit sen!
- Maa-emon povella on lämmin polte,
- maa-emon laulu kaunis, kultainen.
- Ja katso miestä, ken noin mielin hartain
- auransa vakoa nyt astelee,
- jo turve kohoo, karttuu musta multa,
- mut sydän kyntäjän myös laajenee.
- Hän silmän nostaa, näkee pirtin armaan,
- kotoisen kynnyksen ja akkunan;
- sen tuvan ortten all’ on autuutensa:
- ne siell’ on toiveet isän unelman.
- Ja silloin kiitos kohoo karkeen rinnan,
- niin harras, lämminkin on riemu sen.
- On hiljainen se onni, mutta suuri,
- min kehto keinuu luona peltojen.
- Sen tuntee mies ja innoin kaksinverroin,
- taas työhön käsivarsi vankka käy,
- ja hymy kirkas asuu huulillansa,
- ei elon karvas kalkki hälle näy.
Lähde: Eerola, Eero 1913: Peltojen päivä: runoja. K. J. Gummerus O.y., Jyväskylä.