Syksyinen serenaadi

Syksyinen serenaadi.

Kirjoittanut Eino Pakarinen


Yötaivas hiljaa itkee lokakuun,
yötuuli joskus huokaa raskahasti,
värähtää oksat paljaat vanhan puun,
lyö rantaan aalto kylmä raukeasti.
Mä akkunaasi katson kaivattuun,
on sateen kostuttamat nyt sen ruudut,
ja ripustettu oksiin lahon puun
on sirot sitrat, lauluvalmiit luutut.
Kuin kuolleen silmään katson akkunaan –
vain tyly tyhjyys henkii mulle sieltä,
yötuuli kantain tuoksut mullan, maan
vain hiljaa helähdyttää luutun kieltä.
Puun alta poistun. Kerran akkunaan
vain vielä katson, huokaa syksytuuli,
saa luutun kielen vielä laulamaan –
sen korvani jo matkan päästä kuuli.


Lähde: Pakarinen, Eino 1928: Laulu ja elämä. Liikepaino, Turku.