Syksy (Petőfi)

Syksy Kirjoittanut Sándor Petőfi

Taas on tullut syksy; se on

Ihana niin mielestäin.

Herra ties, mistä syystä

Syksyä mä lemmin näin.

Kummulle mä istun tähän,

Avaruuteen katselen;

Kuulen lehden rapinata

Puusta lentäessä sen.

Maata sätein hymyilevin

Aurinko se katselee.

Kuni äiti armas lastaan

Nukkuvaista lähenee.

Niinpä voinen. Syksyn uneen

Vaipuu maa, ei kuole se;

Silmä näyttää, ett’ei sitä

Kuolon tauti uhkaile.

Riisuu se vain vaattehensa,

Levoll’ yöksi laskeiksen;

Uudelleen taas puhuupi

Huomenena keväinen.

Nukkuos siis aamuun asti,

Luonto, uneen uinahda!

Ihanimmat toivehesi

Toteentulkoot unessa!

Hellin sormin koskettelen

Minäkin nyt kanneltain,

Nukkuvirreks virittäen

Laulun hento-vienon vain.

Vaiti armaan’ istu tässä,

Kunnes lailla läntisen

Lauluni se vieno soipi

Yli järven tyvenen.

Armahani, hiljaa paina

Huulilleni suudelma,

Unest’ ettet häiritsisi

Uinuvaista luontoa!

Kah [G. A. Heman].

Lähde: Aamulehti 4.10.1887.