Suven suloisuus.

Kirjoittanut Oskar Wilho


Jopas tuli taaskin suvi,
Kevähinen läheni,
Jopas toki Toukokuulla
Talven hallat väheni.
Jopa pakkasenki pahan
Vankka voima vaikeni,
Koska suvi suloansa
Alas maahan saatteli.
Aurinkoinen paisteellansa
Haihdutteli hallan työt,
Varhaisella nousullansa
Kukisteli kylmät yöt.
Korkialta alas maahan
Armahaiset säteens’ soi,
Lumet suuret sulamahan
Hajotteli hanget noin.
Sadepilvet pisarrellen
Sulatteli maamme kai,
Talven kanssa kinastellen
Sade, lämpö voiton sai.
Sulatellen järvein jäätki,
Lampistemme pienoisten,
Jokein, puroin vedet päästi
Virtailemaan vienoisten.
Ruohot, lehdet, kullasetki
Vihoittamaan virkoaa,
Vainioilla laihosetkin
Pääsee kanssa kasvamaan.
Karjalaumat laitumille
Pääsi, kellot kaulahan,
Paimenetkii ahosille
Saapuivat myös laulamaan.
Maamies saapi käyttää auraa
Arvoisin mi ompi työns’,
Kylvän, ohraa sekä kauraa
Suviviljat muutkin myös.
Kesälinnut laulullansa
Tervehtääpi meitä taas
Pohjolaamme tultuansa
Kaukaisesta kesämaast’.
Käet kukkuu kankahilla
Leivot rastaat livertää,
Satakielet salosilla,
Pääskyt koissa visertää.
Lintuset näin laulullansa
Suopi mieliin suloa,
Ihaellen tavallansa
Hekin kesän tuloa.
Riemastu sä, ihmisrinta
Lailla linnun laulamaan,
Aikaa vuoden herttaisinta
Kun sä pääsit nauttimaan!
Ylistäen töitä Luojan,
Ihaellen niitä myös
Meille kaiken hyviin suojan
Suureks’ näkyy kaikki työns’.

[Oskar] Wilho.


Lähde: Savo 18.7.1884.