Suutelo

Suutelo. Kirjoittanut Viktor Rydberg

Suoment. Kaarlo Forsman.

Suo sulo huultesi maljoa mulle, vaikk’ ihanimpaan

    Juomahan liittynyt ain’ ailut kaipion on!

Suudellessani sua, ikikaipuun tunteva sieluin

    Maan-elon kahleitaan herkkiä tempoelee.

Mentyä talven kuin, sini-ilmojen alt’ ihanasti

    Henkäilless’ suvisen tuulosen vank’-komeroon,

Ristikon ees’ vank’ ahmivi ilmaa, nauttien, mutta

    Kahtapa kurjemmaks kahleen tuntevi vaan;

Niin kons’ suukkosi, kuin suvi-niittyjen läntinen, vilpas.

    Ruusun sorjana sai suljetun sieluni luo,

Säpsähti kahleistaan tämä huulten sulkuja vasten,

    Kiihkoten lentelemään valkeuteen vapahaks.

Siihen maalimahan, miss’ on sisin itsesi armas,

    Kuollunna itseltäin sullen ain elämään.

Lähde: Kaikuja Skandinaviasta: suomennoksia Skandinavian nykyisimmästä lyyrillisestä runoudesta. 1894. Toimittanut Reinhold Roine. Tuhansille kodeille tuhatjärvien maassa, n:o 20. Werner Söderström, Porvoo.