Suurkaupungin yössä

Suurkaupungin yössä.

Kirjoittanut Emil Lindahl


Kuoro:
Kuin saalista vainuava jättiläiskorppi
hyökkäsi musta pilvenmöhkäle alas
kivimuurien kattojen tasalle
piiskaamaan vesiraipoilla kiimassa läähättäviä katuja.
Tytöt:
Syyskuista sunnuntaiyötä
alastomuudessaan viettävä suurkaupunki
säikähti yllätystä,
saaden ikäänkuin lievän halvauksen:
sen sydän lakkasi tykyttämästä
ja verenkohina vaimeni...
Pojat:
Kuin nälkäiset sudet
ahmaisivat kapakat tuotapikaa
katujen ihmismassan
ja vihaisen pilven vesiluuta
lakaisi jälkien hajun asfaltilta.
Kuoro:
Outo äänettömyys ja tyhjyys
– rankkasateen säestämä –.
Pojat:
Kaikkiallako?
Tytöt:
Ei!
Kuoro:
Kirkkopuiston syrjäisellä penkillä
vanhan vaahteran suojaavien lehvien alla
sykähtelee elämä – omalla ihmeellisellä tavallaan –
avokitaisen pilven ärhentelystä huolimatta.
Pojat:
Kaksi köyhää, kohtalonsa murjomaa ihmistä
toisiinsa kietoutuneina
– toinen toistaan lämmittäen –
jakamassa vähäisiä aarteitansa.
Tytöt:
Ei ole vilua,
Pojat:
ei ole nälkää,
Kuoro:
ympäristön ja elämän kieroon kasvattama,
mutta kahdelle kurjalle
autuuden portit aukaiseva rakkaus vain.
Kuin messukynttilä
tuikuttaa taustalla, kappelin portaiden juurella,
tihrasilmäinen sähkölyhty!


Lähde: Lindahl, Emil 1937: Nouse, aurinko. Sos.-dem. työläisnuorisoliitto, Helsinki.