Suurkaupungin yössä

Suurkaupungin yössä. Kirjoittanut Emil Lindahl

Kuoro:

Kuin saalista vainuava jättiläiskorppi

hyökkäsi musta pilvenmöhkäle alas

kivimuurien kattojen tasalle

piiskaamaan vesiraipoilla kiimassa läähättäviä katuja.

Tytöt:

Syyskuista sunnuntaiyötä

alastomuudessaan viettävä suurkaupunki

säikähti yllätystä,

saaden ikäänkuin lievän halvauksen:

sen sydän lakkasi tykyttämästä

ja verenkohina vaimeni...

Pojat:

Kuin nälkäiset sudet

ahmaisivat kapakat tuotapikaa

katujen ihmismassan

ja vihaisen pilven vesiluuta

lakaisi jälkien hajun asfaltilta.

Kuoro:

Outo äänettömyys ja tyhjyys

– rankkasateen säestämä –.

Pojat:

Kaikkiallako?

Tytöt:

Ei!

Kuoro:

Kirkkopuiston syrjäisellä penkillä

vanhan vaahteran suojaavien lehvien alla

sykähtelee elämä – omalla ihmeellisellä tavallaan –

avokitaisen pilven ärhentelystä huolimatta.

Pojat:

Kaksi köyhää, kohtalonsa murjomaa ihmistä

toisiinsa kietoutuneina

– toinen toistaan lämmittäen –

jakamassa vähäisiä aarteitansa.

Tytöt:

Ei ole vilua,

Pojat:

ei ole nälkää,

Kuoro:

ympäristön ja elämän kieroon kasvattama,

mutta kahdelle kurjalle

autuuden portit aukaiseva rakkaus vain.

Kuin messukynttilä

tuikuttaa taustalla, kappelin portaiden juurella,

tihrasilmäinen sähkölyhty!

Lähde: Lindahl, Emil 1937: Nouse, aurinko. Sos.-dem. työläisnuorisoliitto, Helsinki.