Suruttomalle
Suruttomalle. Kirjoittanut Simo Korpela |
- Sä milloin käännyt? Sittenkö kun kuolet,
- Kun sairasvuode saa sun saaliikseen,
- Kun kalman keihäät, tuonen surmanuolet
- Jo viime-iskujaan lyö sydämeen?
- Niin silloinko on hyvä tilaisuus
- Tie vanha hyljätä ja alkaa uus?
- Niin mietit kai ja elätkin sen mukaan,
- Jos mitään miettinet sä, poloinen,
- Kun tieltäs ei sua kääntymään saa kukaan.
- Ei neuvot Jumalan, ei ihmisten.
- Sull’ itse muka seikat selvill’ on,
- Niin viisaaks’ luulee itsens’ suruton.
- Mut mieti sentään, saitko Jumalalta
- Tään luvan: kauvan saat sä sairastaa,
- Vai eikö liene hällä vapaa valta
- Ties arvaamatta aivan lopettaa!
- Niin kuolo voi sun kesken yllättää
- Ja niin tuo pikaparannuskin jää.
- Tuo pikaparannus ja usko huulten
- Ja suruttoman kaavakatumus!
- Ei kestä puhaltaissa tuonen tuulten
- Sen vaikuttama valhelohdutus.
- Niin kääntymättömäks’ se sydän jää,
- Mit’ ei saa Herra itse käännyttää.
- Mut Herra Jeesus tahtoisi ja voisi
- Sun aivan uudeks’ luoda sanallaan,
- Jos sydämes vaan avoin hälle oisi
- Ja sana pääsis siihen juurtumaan.
- Niin sana itse ilman puuhaa sun
- Sais aikaan muutoksen niin siunatun.
- Siis kohta mieles katoovista riistä
- Voidakses kuulla sanaa Jumalani
- Niin syntis paljastuu, myös pääset niistä:
- Ne uppoavat’ vereen Karitsan,
- Ja toivo vakaa päästä taivaaseen
- Sydämes elvyttää taas riutuneen.
Lähde: Korpela, Simo 1914: Elämän keskeltä: uskonnollisia runoja. K. J. Gummerus Osakeyhtiö, Jyväskylä.