Surusta iloon.

Kirjoittanut Kössi Kaatra


En tiedä, mik’ on sattumaa
ja mikä muuta lienee,
vaan useasti kulkijaa
tääll’ outo voima vienee.
Näät korven tietä kaameaa,
kuss’ surun virttä kuulin,
ma astuvani ainiaan
täss’ elämässä luulin.
Mut katso: äkin korpitie,
tuo kivinen ja karu,
mun kukkatanterelle vie,
jok’ kaunis on kuin taru,
miss’ uinuu ujot orvokit,
nuo viehkeät ja vienot,
ja ruusut, liljat, narsissit
ja sinikellot hienot,
jotk’ kaikki, kaikki kumartaa
ja hymyilee ja huojuu
ja poimijaansa odottaa
ja kiehtovaisna nuojuu,
ja jossa, päällä kukkien,
käy niiden haltijatar,
suloinen tyttö tuoksujen
ja värin valtijatar.
Hän auersiivin liitelee
ja vastahani kulkee,
mua hurmahuulin suutelee
ja sylihinsä sulkee.
ja kukkasin mun koristaa,
mun unelmilla täyttää,
maan armauden osoittaa
ja kauneuden näyttää
ja keijuen ja leijuen
mua edemmäksi johtaa,
kuss’ silmä luonnon luomien
jok’ ihanuuden kohtaa.
Ja kaiko ei hän tieltäni,
ei loitommaksi lennä
ja on kuin ei hän luotani
pois aikoisikaan mennä,
vaan ikipaiviks jäisi hän
luo miehen mieltymänsä,
sois hälle poven liekkivän,
sois hälle pyhimpänsä
ja korvenkäyjän keralla
hän kukkasihin hukkuis
ja mieron mies ja prinsessa
suudelmihinsa hukkuis.


Lähde: Kaatra, Kössi 1906: Kyttä. Hämeen kirjakauppa, Tampere.