Surusta iloon
Surusta iloon. Kirjoittanut Kössi Kaatra |
- En tiedä, mik’ on sattumaa
- ja mikä muuta lienee,
- vaan useasti kulkijaa
- tääll’ outo voima vienee.
- Näät korven tietä kaameaa,
- kuss’ surun virttä kuulin,
- ma astuvani ainiaan
- täss’ elämässä luulin.
- Mut katso: äkin korpitie,
- tuo kivinen ja karu,
- mun kukkatanterelle vie,
- jok’ kaunis on kuin taru,
- miss’ uinuu ujot orvokit,
- nuo viehkeät ja vienot,
- ja ruusut, liljat, narsissit
- ja sinikellot hienot,
- jotk’ kaikki, kaikki kumartaa
- ja hymyilee ja huojuu
- ja poimijaansa odottaa
- ja kiehtovaisna nuojuu,
- ja jossa, päällä kukkien,
- käy niiden haltijatar,
- suloinen tyttö tuoksujen
- ja värin valtijatar.
- Hän auersiivin liitelee
- ja vastahani kulkee,
- mua hurmahuulin suutelee
- ja sylihinsä sulkee.
- ja kukkasin mun koristaa,
- mun unelmilla täyttää,
- maan armauden osoittaa
- ja kauneuden näyttää
- ja keijuen ja leijuen
- mua edemmäksi johtaa,
- kuss’ silmä luonnon luomien
- jok’ ihanuuden kohtaa.
- Ja kaiko ei hän tieltäni,
- ei loitommaksi lennä
- ja on kuin ei hän luotani
- pois aikoisikaan mennä,
- vaan ikipaiviks jäisi hän
- luo miehen mieltymänsä,
- sois hälle poven liekkivän,
- sois hälle pyhimpänsä
- ja korvenkäyjän keralla
- hän kukkasihin hukkuis
- ja mieron mies ja prinsessa
- suudelmihinsa hukkuis.
Lähde: Kaatra, Kössi 1906: Kyttä. Hämeen kirjakauppa, Tampere.