Surulaulu 1850 vuoden kiellosta
Surulaulu 1850 vuoden kiellosta Kirjoittanut Antti Puhakka |
- Ei ole vielä lintu raukat
- Mitannunna mieltään
- Pitämähän pienempänä
- Liian suurta kieltään.
- Eikö liene asetusta
- Ensinkänä tienneet,
- Kun on aina rallatusta
- Ennellähän pienneet.
- Vaan jos vanhat pitkäparrat
- Rähinänne kuulee,
- Niin he meitä laulamahan
- Opettavan luulee.
- Sitten teidän rähinänne
- Pian kohta puuttuu;
- Kaikki koirankuonolaiset
- Meidän päälle suuttuu.
- Minä neuvon lempeästi
- Asetusten mukaan:
- Nyt ei ole laulannolle
- Julkinaista lupaa.
- Minun raukan laulantoni
- Esivalta kielti,
- Koska minä iloisesti
- Joutohetket vietin.
- Niin nyt soisin, että vielä
- Saisi linnut laulaa,
- Eikä pantais milloinkana
- Heille paulaa kaulaan.
- Sitten riemurallatusta
- Saisin vielä kuulta,
- Vaikka kohta laulun mahti
- Unehtuupi multa.
- Koska pääsky enemmältä
- Laulamahan yltyy,
- Silloin vesi silmistäni
- Yhtenähän hyrkyy.
- Vaan kun rastas lauleleepi
- Lehdikossa salaa,
- Sitten luonto laulamahan
- Minullakin halaa.
- Sitten laulan hiljaisesti
- Siellä hänen mukaan:
- Lillin, lallin, tillin, tallin,
- Ett’ei kuule kukaan.
- Käköseni kultarinta
- Älä kuku mäellä,
- Siitä saapi paha huuto
- Väkivallan väellä.
- Mene tuonne kukkumahan
- Lehtovaaran rotkoon,
- Minä tulen kuulemahan
- Illoin, aamuin notkoon.
- Ja jos siellä laulavani
- Jonkun kerran kuulet,
- Älä toki ilmoita, kun
- Venäjälle tullet!
Lähde: Grotenfelt, Kustavi (toim.) 1899: Väinölä: Helmivyö suomalaista runoutta. Werner Söderström, Porvoo.