Suora vastaus herra maisteri E. N. Setälälle
| Suora vastaus herra maisteri E. N. Setälälle. Uuden Suomettaren Toimitukselle. Kirjoittanut A. W. Jahnsson |
Uhkakirjoituksenne minua vastaan Suomettaren toissapäivän lehdessä (n:ossa 22) vaatii minua – niin vastenmielistä kuin se minulle onkin – tuomaan esiin yleisön punnittavaksi muutamia kohtia, jotka saattavat valaista sitä kysymystä, jonka Te, tuntien oman arvonne loukatuksi, olette tahtoneet yleisön tiedoksi saattaa.
Kun minulle syksyllä v. 1865, Helsingin normaalikoulun toisella ikävuodella, uskottiin suomen kielen opetus siinä koulussa ja minä samasta ajasta alkain määrättiin saman kielen opettajaksi myöskin Helsingin ruotsalaisessa nais-koulussa, oli minun pakko heti ryhtyi oppikirjain toimittamiseen tätä oppiainetta varten, kun puute niistä siihen aikaan oli ylen suuri. Suomen lauseopin alalla luettiin Coranderin lauseoppia, mutta joka vähänkään on sitä kouluissa luettanut, tietää, että sitä oli tuiki mahdoton menestyksellä täyttää. Ensimmäiseksi tehtäväkseni katsoin sentähden uuden lauseopin valmistamisen ja siihen työhön paninkin viiden vuoden kuluessa kaiken aikani, mitä suinkin säästyi muilta virkatoimiltani, koettain myöskin hyväkseni käyttää ne tulokset, jotka opettaja-toimeni kokemus koulun eri luokilla tässä aineessa tarjosi, sekä asiaa harrastavien ystävällisiä neuvoja. Näin valmistui kirjaseni painosta v. 1871 ja sillä olikin se menestys, että se ennen pitkää kaikkialla pääsi oppikirjaksi Coranderin lauseopin sijaan. – Yhdeksän vuotta sen jälleen ilmaantui painosta ”Suomen kielen lauseoppi, oppikirjan koe, kirjoittanut E. N. S.” ja samassa levisi tieto, että tämän nimimerkin alla piili eräs, ellen erehdy, seitsemännen luokan oppilas Hämeenlinnan normaalikoulussa. Hämmästys oli yleinen ja oikeutettu, sillä tuskinpa oli ennen sellaista tapahtunut, että kouluoppilas kirjoittaa oppikirjoja. Minäkin tuota kirjaa uteliaisuudella luin ja iloitsin samoin kuin muut siitä varmasta toivosta, että sellaisesta miehen alusta oli syntyvä jotakin suurenmoista. Itseltäni en kumminkaan saattanut salata, että nuori tekijä minun ymmärtääkseni oli minun kirjastani hyväksensä käyttänyt järjestelmiä ja esityksiä, joista muutamat olivat monen vuoden ahkeran miettimisen hedelmiä, ja vakuutukseni oli, että jos tekijä olisi ollut ijältään vanhempi, kirjan joko nimilehti taikka esipuhe olisi muodostunut ainakin vähäisen toisellaiseksi. Yleistä ihastusta en kuitenkaan suullisesti enkä kirjallisesti häirinnyt. – Tuli sitte herra Setälä ylioppilaaksi ja hänen nimellänsä ilmaantui v. 1884 painosta ”Vähäinen suomalainen lukukirja”, joka nähtävästi oli aiottu kilpailijaksi minun jo sitä ennen kahdessa painoksessa toimittamilleni ”Lukemisia suomen kieltä oppivaisten hyödyksi”. Järjestelmä oli ihan sama kuin minun kirjasessani ja kun nuori tekiä arvattavasti muisti, että paras on koittaa ”voittaa kilpailia hänen omilla aseillansa”, niin hän minun kirjastani omaan kirjaansa painatti melkein sanasta sanaan koko joukon minun useiden kielien varastoista kokoomiani ja alku-opetuksen vaatimusten mukaan mukailemiani pieniä kertomuksia, joidenka valikoiminen ja valmistaminen oli minulta kysynyt sekä aikaa että vaivaa, sillä suora kääntäminen suomeksi ei ollut niissä riittävä, vaan kertomukset olivat muodostettavat niin, että määrätyt muodot ja säännöt niissä tulivat askel askelelta esille, ja että ne sanat ja sanamuodot vältettiin, joiden tuntemista ei vielä saattanut oppilailta vaatia. Että nämä kertomukset olivat minun eikä kirjantekijän muodostamia, siihen ei viitattu sanallakaan. Tuo jotenkin outo kilpailutapa ei saattanut jättää minua ihan välinpitämättömäksi, mutta kun aineellinen asemani ei riippunut siitä kilpailusta eikä minulle mitään ole niin vastenmielistä kuin oman ansioni esiintuominen, pysyin tälläkin kertaa äänetönnä, enkä häirinnyt nuoren kirjailijan urheilu-intoa – en suullisesti eikä kirjallisesti. Koko asia joutuikin pian kokonaan muististani pois, kunnes tuli aika valmistaa lauseopistani uusi painos. Silloin oli tietysti tarkastaminen, mitä ensimmäisen painoksen ilmestymisen jälkeen oli ilmaantunut lauseopin alalle. Tästä syystä uudestaan aloin tutkia herra Setälän lauseoppia saadakseni siitä ehkä aihetta muutoksiin uudessa painoksessani. Tulokseni tästä tutkimisesta oli, paitsi muuta, pieni lause kirjan esipuheesen, jonka lauseen muodostin niin, että herra S. itse ehkä saattaisi siinä löytää muiden moitteen, mutta ettei se kuitenkaan tuntuisi sellaisella muille lukijoille. Mutta jos herra S. esiytymisensä kautta kuitenkin saa sen lauseen yleisemmän huomion alaiseksi, niin syy ainakaan ei ole minun.
Yllä olevasta käynee selväksi, että minulla ei ole mitään sellaista kompromissioikeutta vastaan, jota herra Setälä ehdoittaa, vaitta kuitenkin siinä tapauksessa vaadin, että kaikki yllä kerrottu otetaan punnittavaksi. Tarpeettomana toki pidän, että nuori mies, joka viimeisellä kirjallisella teoksellaan jo on osoittanut, että hän on astunut tiedemiesten riviin, rupee keinotekoisilla tukeilla pönkittämään nuoruutensa pientä ajattelemattomuutta.
Lopuksi tahdon ilmoittaa, etten minäkään aio sanallakaan jatkaa kynäsotaa tästä asiasta sanomalehden palstoilla.
Turku Tammikuun 30 p:nä 1887.
Lähde: Uusi Suometar 6.2.1887.