Suomi-metsän humina

Suomi-metsän humina.

Kirjoittanut anonyymi


Tään Suomen metsän humina
se mulle on mieluisin,
sen hongistojen huojunta
mulle kaiken kallehin.
Oi, jos sitä kuulla vain
mä elon’ ikän saisin ain’!
Se mieleni mun ylentää,
saapi syömmen sykkimään,
se rintani mun lämmittää,
jääpi suonen tykkimään.
Oi, jos sitä kuulla vain
ma elon ikän saisin ain’!
Pois huolet multa haihtuvat,
väistyvät väreet kylmät,
kun Suomen hongat huojuvat,
humisevat metsät jylhät,
ja tunne elon pyhä
se syömmen täyttää yhä.
Jos kuljen tietä metsämaan
ja humu korviin soipi
niin silloin se vaan ilossaan
mun syömmen salamoipi
ja laulu tuntuu itsestään
saavan siellä syntymään.
Tai, jos astuu aukeoilla
ja onkin tiellä lunta
silloinkin vaan sydän noilla
se näkee onnen unta;
ja tunnen rakkautta
ja elon rauhaisuutta.
Tunnen elon puhtoisuutta
ylevätä ihanaa...
tunnen sitä yhä uutta
riemukasta, valtavaa.
Tunnen uutta elämää,
mi rinnassani heräjää.
Sydämmeni unelmoipi
ihanne maailmassa,
haavevirsi siellä soipi:
”nyt työ on alkamassa,
tartu nuottiin kiinni vaan
ala heti laulamaan!”
”Laula Suomen mahtavuutta
kalleutta isänmaan,
laula ääntä vaikka kuutta,
että saat sen sointumaan;
viel’ laula kevähästä –
ja ihmis-elämästä...!”
Niin sävel’ soipi syömmessäin
saaden lauluun yhtymään, –
min humina on Suomi-metsän
saanut siellä syntymään.
Sikspä sitä kuulla vain
elon ikän halajain.

Kotisaari.


Lähde: Työmies 23.6.1904.