Suomi.

Kirjoittanut Nikolai Kari


Oi Suomi, sä Pohjolan ihana impi,
Sun otsas on kirkas kuin kultainen koi,
Sun luontos on luja, sun syömessäs lempi
Mi onnea oikeaa tarjota voi.
Kuin kimmellys heleäin helmien päilyy
Sun ylläsi järvet nuo tuhantiset,
Ja rinnoillas, helmoillas ilmassa häilyy
Vyö-vuorilta hongikot juhlalliset.
Myös Vellamo suopea, sylissään pitäin,
Käs’varsinpa vaahtisin nostavi sun,
Ja ylhäältä ympäri katsella suo, näin
Näät Pohjolan raittihin, rakastetun.
Näät talvisin taivaalla Pohjolan palon
Yön synkkyyttä, kammoa karkoittavan
Ja kesäisin yölläkin auringon valon
Uutt’ eloa ijäistä ennustavan.
Näin luontos on lempeä, lumoavainen,
Ja voimasta valon sä kirkastut vaan.
Myös nuoruus ja vapaus sull’ on sellainen
Ett’ taivutat itseäs ihailemaan.
Kaikk’ katsovi nuoriso sun suloisuuttas,
Käy kilvalla sinua kosimahan.
Se turvata tahtovi tulevaisuuttas
Ja päästä sun suosios nautintahan.
Mut kosijat kaikki ei lempeää voita:
Pois mielestäs unhotat unelijaan,
Sä siedä et vapautes vangitsijoita,
Et niitä kuin kieltäs käy kahlehtimaan;
Vaan vapauden, totuuden taisteluss’ sulla
Ken huomavi hamehes hurmeutuneen,
Ken sankariks taisteluis tahtovi tulla
Sen tunnustat sulhokses sulkeutuneen.
Siis taisteluun totuuden puolesta miehet!
Päin valoa suloista Suomen käy tie!
Tää morsian soinnuttaa, jalostaa mielet
Ja kosijat onnelaan ohjavi, vie.
Siis Suomi, kun suonissas virtavi veri,
Mi heloittain hehkuu, ja voimalla lyö,
Sä meitäkin lämmitä, johda ja peri
Niin siunauksen tuottavi lempemme työ.

[Nikolai] kari.


Lähde: Savo 17.10.1879.