Suomettaren osa

Suomettaren osa. Kirjoittanut Olli Wuorinen

Kun kerran emo Luonnotar

Lapsparvellensa alkoi jaata

Perintötilkun asuinmaata,

Nous siitä telme, totta mar!

Kiivaimmat riehuin esiin juoksi

Tyynemmät syöstiin pois sen vuoksi.

Myös muuan nuori tyttönen

Näk’ unhotuksiin joutuvansa,

Muistuttaa rohken’ emoansa

Näin: ”Suo mi...” Tuossa tyrkäten

Jo hältä puheen toinen taitti;

Hän odotti ja oli vaiti.

Uudelleen tahtoi alottaa.

Hän siivost’ yritti kuin äsken

Taas: ”Suo mi...” ”Sun mä, kuules, käsken

Vait’ olla kunnes mull’ on maa!”

Näin tiuskasi nyt muuan hälle,

Sysäten aina syrjemmälle.

Useimmat osan saivat jo. –

Viel’ alkoi tyttö hilpeästi:

”Oi äiti! Suo mi...” Nytpä esti

Puheen hält’ emon lausunto:

”Ah, kuin ma unhottaa sun saatoin!

Sä, lemmittyin, viel’ olet maatoin!

Suon sullen palan Pohjolaa

Tuoss’ Itämeren rantamilla;

Sen järvillä jo tuhansilla

Ja koskill’ ehdin kaunistaa.

Kun sanas äsken kuului: Suo mi...

Niin olkoon osas nimi – Suomi.”

Lähde: Wuorinen, Olli 1875: Sepitelmiä: runon-kokeita. Jyväskylä.