Suomettaren kosiat *).

Kirjoittanut anonyymi


Oli ennen neiti nuori,
Läksi lehmien ajohon,
Ajo lehmät suota myöden
Löysi suolta sorsalinnun,
Tavin rannalta tapasi.
Kanto sorsansa’ kotihin,
Syötti juotti sorsaistansa,
Sorsa suorivi pesäsen,
Muni kultasen munasen.
Hiereleevi hauteleevi,
Muna muuttu neitoseksi.
Mikä neielle’ nimeksi –
Sorsatarko, Suometarko?
Ei ole’ Sorsatar soria,
Suometar nimi soria.
Oli aikoa vähäsen,
Kulu kuuta viisi – kuusi,
Neiti kasvo kaunihiksi,
Yleni ylen hyväksi,
Kolmet sulhaset käkesi,
Yhdeksiset ylkämiehet:
Kulki Kuu, ajeli Päivä,
Kulki kolmas Pohjantähti.
Tuli ensin Kuu kosia,
Tuli kullassa kulisten,
Hopiassa helkkäellen:
”Tuleppas minulle’ neiti,
Lähe pois talosta tästä
Hopiaisihin tupihin!
Kultasihin kammioihin”.
Eipä neiti mennytkänä,
Tuon neiti sanoiksi virkki:
”Tok’ en Kuulle’ mennekkänä,
Kuull’ on kumma katsantonsa’,
Muotonsa’ monennäkönen:
Millon kaita kasvoiltansa’
Millon liijaksi leviä;
Öill’ on kurja kulkemassa,
Päivällä lepeämässä,
Ei taia’ taloa tulla’”.
Tuli toinen Päivä poika,
Tuli kullassa kulisten,
Hopiassa helkkäellen:
”Tuleppas minulle’ neiti,
Lähe’ pois talosta tästä
Kultasihin kammioihin,
Hopiaisihin tupihin!”
Eipä neiti mennytkänä,
Tuon neiti sanoiksi virkki:
”Emmä Päivälle’ menisi’
Päivä se pahan tapanen
Kesän vaivaavi varilla,
talven tappaavi vilulla;
Helkällä hein’ajalla
Anto ainoiset satehet,
Kallihilla kaur’ajoilla
Teki pouat ponnettomat”.
Tuli poika Pohjantähti
Kullassa kulisematta
Hopiassa helkkämättä:
”Tuleppas minulle’ neiti,
Lähe’ pois talosta tästä!”
Neiti vasten vastaeli:
”Taianpa Tähelle’ mennä’,
Tähti se hyväntapanen
Talossansa’ aina tarkka,
Koissaan ylen koria,
Otavaisten olkapäillä,
Seitsentähtisen selällä”.
Vieähän Tähen hevonen,
Tallihin talutetahan,
Hienot heinät heitetähän,
Kauravakka kannetahan;
Tähti tuoahan tupahan,
Päähän pöyän laitetahan;
Tuoppi tuoahan olutta,
Mettä kannu kannetahan:
”Syöppä, juoppa Tähti kulta!”
”En nyt syöne’ enkä juone’,
Kun en nähne’ neitoani;
Missäp’ on minun omani,
Kussa Suometar soria?”
Suometar soria neiti
Itse’ aitasta sanoovi:
”Sulhaseni suotuseni,
Ylkäni ylimmäiseni!
Anna aikoa vähäsen,
Aikoa isättömälle’,
Emottomalle’ enämpi;
Ei mua emoni auta’,
Oma vanhin valmistele’,
Auttavat kyläset eukot,
Kylän vaimot vaatehtivat,
Kylmä on kylänen toimi,
Valju mieron vaatehtima.

*) Suomettaren on tehnyt mieli liikkeelle’ lähteissänsä’ laulella’ tätä kaunista runoa kaimastansa’, vaikka kunnioitettava Rahvaskunta olisi jotakin uutta kuulteleva kukaties halullisemmin, kuin tätä, jo aikaa Kantelettarelta (kolmannessa kirjassansa’) julkisesti’ laulettua.


Lähde: Suomettaren vuosikerta 1847, 12. tammikuuta s. 1. [Tekstikorpus]. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, Helsinki. Viitattu 21.12.2006. Sisältyy kokoelmiin 1800-luvun korpus: Suomettaren vuosikerta 1847. Saatavissa osoitteesta http://kaino.kotus.fi/korpus/1800/meta/smtr/smtr1847_rdf.xml.