Suomen naiselle.

Kirjoittanut Kaarlo Luoto


Nyt nainen Pohjolan
sä eellä kuljet muista
siskoistas maailman.
Se taiston ankaran
on tulos vaateluista
ja tiedon voittoisan.
Soi valo loistehen
ja lämmön sulatella
pois luulot ennakon,
soi tieto tuntojen
jo nähdä valvehella
myös naisen taistohon.
Kas, sorto heikommat
toisiinsa yhteisellä
se kiintää toivolla
ja mielet eloisat
näin hengen sitehellä
lujittaa taistossa.
Tää pieni kansamme
voi elons’ säilytellä
vain voimin yhteisin,
kun myöskin naiselle
suo tilan työskennellä
näin rinnoin vapahin.
Silloinpa kansa on
jo hengen yhteistyössä,
jaloissa toivoissaan,
on sorto voimaton
ja hehkuu valot yössä,
ja päivää vuotetaan,
kun katkee kahlehet,
ne, mitkä takoi aika
tuhanten vuosien,
ja kietoi ihmiset
tää turman taika
näin yöhön luulojen.
Jo riviin veljies
näin astuit Suomen nainen
pois yöstä aikojen.
Jo täyttyi toivehes:
sä olet kansalainen
ja täysi arvoinen.
Sä kodin valtias
luot hengen heimollesi
ja lämmön, sielunki;
voit nostaa kansahas
sä intoaartehesi,
se sun on voittosi.
Sinulla hengen työ
voi kodin kaunistella
ja kukkaan kansasi.
Pois orjamielen syö
se tieto lapsella
min äiti antavi.
Ja kansan yhteistyö
voi luoda päivää suurta,
pois sumut poistella,
jos vapaa sydän lyö,
jos heimohengen juurta
itääpi rinnoissa.
Suo sielus herttaisen
sä jalostua vainen
ain aamun koitoksi,
ja poikais rintahan
luo henki spartalainen
tään Suomen voitoksi.


Lähde: Luoto, Kaarlo 1908: Ristikon takana. R. Tuomi, Helsinki.