Suomen kielen ylenkatseesta
| Suomen kielen ylenkatseesta. Kirjoittanut Pentti Lyytinen |
- Olisipa Lyytisenki
- kerran ruveta runoille,
- kielestämme kirjoitella,
- maamme puolesta puhua.
- Siit on Suomemme suruinen,
- kun on pilkkana pietty,
- alemmaksi arvattuna,
- vaikk’ on meiän mielestämme
- kieli kyllä kelvollinen,
- jolla saattaapi sanoa
- nimen kaikellen kalullen,
- sekä lausua lakia,
- että evankeljumia.
- Kasvoipa kapalolapsi
- ennen miehenki mitalle,
- eli kuoli kerassansa,
- vaan on Suomemme suruinen
- käärittynä kätkyehen,
- lyöty vangiksi vakuhun,
- jossa kestääpi kitua,
- saapi itkeä ikänsä,
- ikäviä iltakauet,
- aivan harmista haleta,
- asua oven takana,
- eikä kuulla kolkutusta.
- Olipa ennen oiva tyttö,
- talon tyttö taitavainen,
- se oli kaunis kasvoiltansa,
- varsin siviä varreltansa,
- oli silmiltä siviä,
- sekä poskilta punakka,
- vielä kieleltä kiverä,
- sanoiltansa selvä seppä;
- muut ne vietihin vihille,
- hän jäi yksin outtamahan,
- jok’ oli ihmettä ikänsä,
- kumma kaikkien katsella.
- Tahdotko nimenki tietä
- tämän tyttären siviän? –
- se oli Suomi sievä tyttö,
- hän on toivonut toella,
- kauan aikoa katsellut,
- aina outellut ovessa,
- sitä sulhoa suloista,
- ken hänen vihille veisi,
- taluttaisi häätupahan.
- Toiset tanssia tekevät,
- iloitsevat iltakauet,
- kyllä suuressa salissa,
- lavioilla lattioilla;
- Suomi raukka sen ikänsä
- saapi seisoa pihalla,
- olla ain’ oven takana,
- saapi väristä vilusta;
- josta viimeinki väsyypi,
- valittaapi vaivojansa.
- Lähestyyhän lapsukainen
- hyvän isänsä etehen,
- valituksella vajaasta,
- muistutuksella mureesta. –
- Tällä mielellä monesti
- meki muina aikoinamme
- lähestyimme länsi puolta,
- tässä toivossa tulemme,
- taaskin iskeymme itähän,
- jossa paistaapi paremmin,
- aurinkoinen ankarammin;
- jossa näkyypi näköisät
- taidon kynttilät kytevän,
- aina paistavan paremmin,
- opin koitto korkiammin.
- Kyll’ on kylästä Suomen
- kauan Ruotsia rukoiltu,
- kyll’ on maksettu mahoton,
- suuri summa suoritettu,
- mataloistaki majoista.
- Haettuna on hartahasti,
- kumarrettuna kovasti,
- raittihin rahan sivussa,
- kun on pyyetty pykälä
- tutaksemme tuomiosta,
- eli kirja kirjoitettu,
- vaikka kyllä vaillinainen,
- puuttuvaisella puheella.
- Onhan Suomi suora kieli,
- puheissansa puuttumaton;
- saattahan sillä sanoa,
- selitellä selvät tiedot,
- vaikka Saksasta sanomat,
- eli opit ulkomailta,
- kirkastella kiiltäväksi;
- voipi kukkua koreesti,
- että laulut lauleskella.
- Jo lienen paljon puhunna,
- kieltä äitimme kehunna;
- kuitenkin kumarran vielä,
- aivan nöyrästi nökötän,
- niinkun köyhä kerjäläinen,
- joka maistaisi muruja,
- palan makeita paloja,
- syänmaassa synkiässä
- vieressä vihavan leivän.
Lähde: Sanan Saattaja Viipurista -lehden vuosikerta 1841, 18. joulukuuta s. 2–3. [Tekstikorpus]. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, Helsinki. Viitattu 22.12.2006. Sisältyy kokoelmiin 1800-luvun korpus: Sanan Saattaja Viipurista, vuosikerta 1841. Saatavissa osoitteesta http://kaino.kotus.fi/korpus/1800/meta/ssv/ssv1841_rdf.xml.