Suomen kielen vähästä arvosta

Suomen kielen vähästä arvosta. *) (Katkelma.) Kirjoittanut Paavo Korhonen

Suvaihtooko Suomen kansa,

Salliiko Savon isännät,

Että sanalla sanoisin

Eli puolella puhuisin:

Kuinka suotta Suomen kieli

Kapaloss’ on kauvan ollut?

Niinkuin tuo on nytkin vielä

Aivan sitkeissä siteissä!

Eikä taja tullakkana

Siittä miestä milloinkana,

Joka poikki ponnistasi

Katkosi kapalo-vyönsä,

Jaksasi jaloin kävellä

Aika miesten askeleilla,

Peästä vielä pöyvän peähän

Isoimmille istuimille,

Rinnalle rikasten kielten,

Valtakielten kumppaniksi.

Että vielä virkamiehet,

Oikeuven omat jäsenet

Suomen kieltä kirjottaisi;

Että tuomiot tulisi,

Esivallan valta-kirjat,

Kansan kielellä omalla,

Talonpojan tuttavalla.

Suotta kyll’ on Suomen kieli

Kauvan penkillä pysynyt,

Lavihtalla lautamiesten,

Eikä vielä ennättänyt

Rotokollahan kohota.

Kaik’ on kannet Suomalainen,

Suomen suoroa puhetta;

Vastaan Venska viskatahan,

Pantaissa paperin peälle.

Kyllähän kynä tekisi

Samanlaisia sanoja,

Kuin on puheessa puhuttu;

Oppinut osaisi kansa

Suomen suoria sanoja.

Ruotsin kieli on ruvennut

Aina alusta elämän

Suomen suureksi isäksi.

Aina sill’ on arvo suuri,

Joll’ on ystävät yläiset,

Sukulaiset suuret vielä!

Sanotaanpa Saksan kielen

Ruotsin omaisen olevan.

Kuss’ on suku Suomen kielen?

Vielä Virossa vähäisen

Aivan arvossa samassa,

Ett’ ej kouluissa kysytä,

Akatemioissa anota!

*) Toim., joka on kohdannut aik. numerossa julkaistun runon alkuperäisen version, julkaisee tämän sekä osoittaakseen käännöksen aitouden että antaakseen kielitaitoisille tilaisuuden vertailla erityisiä yksityiskohtia. Kirjoittajan ortografiaan on tehty vain vähän muutoksia.

Lähde: Helsingfors Morgonblad 1.5.1835.