Suomen Sankariloista

Suomen Sankariloista. (Lähetetty Viipurista.) Kirjoittanut Herman Emanuel Hornborg

Kirjoitettu männä vuonna Kevät Kesästä, seuraamiseksi sitä suurta pauhinata ja mänestystä Turkin sotassa, johon myös paljo suomen poikia itsiänsä antoivat.

Soita vielä Suomalainen

karjalaisen kanteletta,

sotan ketolla kovalla,

muistellessa muinosia

ilon teosta Jumalan;

Koska itse Ilmarinen,

uskollinen Taran ukko,

paitse muita pohjolasta

vanhan aikaiset asarit,

synnytteliit suuret miehet,

kalevaiset kasvattivat:

jalot Jumot, Joukkavaisen,

jättiläiset joukossansa;

turilaiset tuimat miehet,

ukot urhot ja urokset:

että vielä ennen muisen

tapa vanha tappavainen,

suomalaisten suonissamme,

syvissä sytämissämme,

verin juoksis viereksisi,

varsin vielä virtajaisi,

kuin on juosnut Kalevaalla,

vikkelästi viereksellyt

ukon uhkeilla pojilla.

Turri-Turras toimen ukko

suomen sotainen Jumala!

pane pojat pohjolaiset,

sukkelammat suomalaiset,

kempit kilpeellä kovalla

sankareiksi suomen maalle,

santteiksi sanottaviksi.

Auta mua, armas ukko!

vanha varma Väinämöinen,

itse Lauluni Jumala!

laulannossa, lausunnossa,

runon rohkian teossa:

että minä elämässä

mokomasti mielyttäisin,

mielyttäisin, myönyttäisin,

kehumalla kehoittaisin,

johtattaisin joukottaissa

pojat suomen pohjolaiset

Isäin poluille pyhille:

että suomen semiläiset

Keisarille kelpaavaiset

jalostuisiit isommiksi,

urohoksi uhkiammat;

sotaisissa suurenevat,

teko-töissä tuimistuvat,

oikiaksi oivalliset

sotan ketolle sopivat.

Myrrysmiehet, noitanaiset:

Hulta, Mamma, Huimalainen,

Vaiviotar, Villattare,

loihtovaiset, laittavaiset,

kolasuiset Kuoharitkin,

vanhan luvun Vänkämöiset,

Kummissanne kuuluisimmat,

syntyin innossa ikuiset!

Tulkais tänne tuiskinalla:

lumoillanne, luvuillanne,

loihtollanne, laitollanne,

varsin vänkämöisillänne,

alku asian avuksi.

Näyttäkäi te Noitat kaikki,

velhot vanhat varmeutta,

pohjan kuoharit paremmat,

hyvyyteksi hyötytystä

teitän vanhoista teoista,

taijostanne tarpehemme,

intoisuutesta iloa.

Noitukai te norolaiset,

meriläiset, metsäläiset,

väyläläiset, vuorilaiset,

arolaiset, aholaiset,

taikka taloissa tekiät:

myrtyväiset Maan-jumalat,

loihton intojen lukiat,

nokkelaksi nuorukaiset,

sukkelaksi suomalaiset,

pohjan pojat pulskiammat

sotan kempiksi koviksi;

että ehki ihmettelis

NIKOLAUS nimellinen

Keisarimme kuuluisampi

kunniansa kukkulalla,

armon hyvän antaissansa

pohjan poikia peräti;

jotka ovat joukoissansa

upsierina uliana

valtakunnan vahtimella,

uhkiammat uskottuna

sotan pauhuvan parissa.

Mutta ah! ei Maan-jumalat,

loihtomiset, lukemiset,

sopotukset, sylkemiset,

voi nyt auttaa voimillansa,

turhan taikurin teoilla:

ainuastaan aina meillä

olkoon turva onneksemme,

sekä luottamus lujempi

Herran päälle henkellisen,

toivo taivahan Jumalan!

sillä hänen suomastansa,

taniasta tahtostansa,

milijuonet muuttuvaiset,

mutkistuvat muotoissansa,

moninaisissa menoissa:

Kyllä kaikki kaikessamme,

hyvät huonot huokaukset,

Jumalalta kaiken ilman,

arvot annetaan alati:

väkevyytet, voitot, voimat

turvatuillensa tulevat.

Pojat suomen pohjolaiset

isoin Isien suvuista,

rohvastai rohkiaksi

itsiänne ilman alla

mainiolle männessänne:

pankai pamppu puoliselle,

veri-veitsi vyötimelle,

ottakai olalle pyssyt,

tuli-luikku lantehille,

papu-paarunen pivossa,

paras lakki päänne päälle,

ristit, kilvet rinnoillenne,

tarvis tavarat tyköönne;

sitten mänkäi siunattua,

käykäätte sotan ketolle,

valtakunnan vahtimelle,

kautta Luojan Kaikkivallan

Isän taivahan Jumalan,

itse luojan leitsannossa,

varsin voimassa isossa

tappelukseen tulisehen,

Taran urhosen tavalla;

että Turkki tuiman näkis,

paholainen, pannahainen,

vihollinen viekkahampi,

teräksistä tehovista

säjähtäissä säkenissä,

kohta loppunsa kokisi.

Itse ukko Ilmarinen,

että varma Väinämöinen,

ilman Ukkonen isompi,

sekä kaikki Kalevaiset,

pojat pitkäsen pitemmän,

seuratkai te suomalaista –

pohjan poikia hyviä,

koska itse Kaikkivalta,

ilman ikuinen Jumala,

näin nyt suonnut, että luonnut,

meillä tahtonut tavaksi,

sallinut on sotat suuret,

erinpurat elämässä,

kauhiammat kamppaukset,

vastarinnat vaarakiset,

kostoksi myös kovan luonnon,

palkaksi pahan tekomme,

tähten turmeltun tapamme.

Luonnottaret lausuttavat,

Onnenneijot onnelliset,

Sotanaiset suomalaiset,

joutsein jalot jännittäjät:

joutukai te joutusasti,

ynnä kaikki yhteisesti,

toivollanne, tarpeillanne:

yksin mielin ylläkösti,

aivan asian avuksi:

että vielä elämässä,

mainiolla, maailmassa

sotan maine suomalainen,

muukalaisten mainittaissa,

kunnialla kuuluvainen,

kauniasti kajahtaisi;

ian kaiken iloksemme,

sanomaksi suomalaisten

nimi vanha vento-mailla,

ulko-mailla uhkiasti

kansain joukossa jalossa,

ylennisi ynnä vielä

mainioiksi muinoisiksi,

Kansan kuulusan etuksi,

aivan tähten ansiomme,

urho tekoin uhkiaisten,

kajahtelis korkiasti

maitten merien ylitse!

H[erman]: E[manuel]: H[ornborg].

Lähde: Turun Viikko-Sanomien vuosikerta 1830, 18. syyskuuta, s. 1–3. [Tekstikorpus]. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, Helsinki. Viitattu 25.12.2006. Sisältyy kokoelmiin 1800-luvun korpus: Turun Viikko-Sanomat, vuosikerta 1830. Saatavissa osoitteesta http://kaino.kotus.fi/korpus/1800/meta/tvs/tvs_1830_rdf.xml.