Suomen Kansakoulu-laitoksen Ehdotus U. Cygnæus'eltä

Suomen Kansakoulu-laitoksen Ehdotus U. Cygnæus'eltä Kirjoittanut Kustaa Paturi

Suomen Kansakoulu-laitoksen Ehdotus U. Cygnæus'eltä.

Tämä on jo useemmissa Suomalaisissa Sanomalehdissa puheeksi otettu sekä sisältöä kerrottu ja selitetty, jota S. J. S:ssa on pykälöittäisin suomennettukin. Sanomalehdissä on myös ollut puhetta että Hallituksen toimella ja kulungilla suomennetaan Ehdotus kokonaan, jota moni on hartaalla toiwolla odottanutkin; mutta kukin asia ja toimi ottaa aikansa – hywä perästäkin kelpaa, jos on wielä kelpaamisen aikaa. Sitte wasta, kuin koko Ehdotus olisi suomennettu, olisi Suomalaisella täysi selwän=saaminen ja tilaisuus tehdä muistutuksia mitä kukin mielii ja kykenee; ennen eteenottaminen on aikaista ja siis ehkä puuttuwaisempaakin kuin täydellisemmälla selwän-saamisella. Mutta kuin Suomalaiset Sanomalehdet owmat tuosta jo kiistäneet, niin asiaan osanottajan mieli näyttää tulewan jo samaan päätökseen kuin muinen Aleksanderi suuren, joka nureksi isänsä suurta sotawoittoa, jottei muka hänelle enään jäänyt mitään woitettawaa, kuin koto maailma oli jo isänsä wallassa. Samote on syytä umpisuomalaisella jo pelätä että ennen kuin Ehdotus saadaan kokonansa Suomennettuna käsiin, on jo asia niin monipuolisesti kiistetty ja selitetty, että ehkä ei ole enään osanottamisen waraa, eli on niin wähään alaan supistunut, ettei enää maksa waiwaa ryhtyä koko juoneen; tahi on sanansian aika mennyt peräti ohitse. — Niin suotakoon käydäkseni käsin asiaan ehkä puuttuwaisemmallakin tiedolla — koska nykyisin ehkä wielä on lawea muistutuksien tila.

Ehdotuksen sisällön laadussa näyttäiksen korkia kansa-opetuksen tarkoitus; se ylentää lukian mielen ja ikäänkuin awaa uuden tuntemattoman paremman maailman yhteisenkansan elämän kannattajaksi, joka myös tulisi wallassäädynki elämän onnea lisäämään. Sillä sikäli ylhäisempikin sääty nouseiksen, mikäli alhaisempi kannattaiksen, ja yhteinen warallisuus awaiksen uusilla toimi-tilaisuuksilla. Kaikin tawoin olisi toiwottawa että Suomen kansa joutuisi wastasanottuun ylhäisempään tilaisuuteen, joka opin kautta taidetaan toiwoa mahdolliseksi; mutta mieli käypi nurpeelliseksi kuin ajatuksen-mitta silmäileksen harwinaisesti asuttuja paikkakuntia, joka tekee kouluseikan työlääksi, ja yleistä wähäwaraisuutta ja wielä ensialuksi opintarpeen tuntemattomuutta, joka estää kiihkeempää halua — ja muutoinki kansan yleisen jäljessäolemisen wuoksi on pitkä askele astuttawa ennenkuin Suomen kansa kerkiää päästä siwistynempäin kansain rinnalle, jotka aina kiihkeesti rientäwät eteenpäin ja sikäli pitäwät jälessäpäin joutuwain kansain yli-herruutta. Wiela jatkan mieli-mitan alaa: jos yli woimain uuden talon wiljelyksiin kulutetaan, joka luonnostansa on hidas äkkinäisiä runsaita tuloja antamaan, niin sillä ajalla wanha eli pää-talo häwiää; eteenpäin elettäissäkin täytyy elää waroja myöten, kuin kuminkin kukin tahtoo omana aikanansakin elää. Tosi kyllä, oppi synnyttää waroja; mutta kuin oppi waatii Kouluin rakennukseen, woimassa pitämiseen, opettajain palkan maksoon paljon waroja; kuin oppiat menettäwät aikansa koulua käydessä ja owat muiden ansaittamilla waroilla ylöspidettäwät, jonkamoiset useammat nykyänsä, niin se tekee suuren ennen tuntemattoman warallisuus-waatimuksen. Oppiain oppikin wielä muuttaa entiset toimialat ja elämän tawat, joka osittaisin tekee hankaluutta opin kautta karttuwille waroille.†) Sanotut wastustawaiset johdot herättäwät mieleen Suomen kansan wanhan sananlaskun: ”Hiljaa hywää tulee, Kauwas kanssa päästään”, eli sowitettuna puheena olewaan kansakouluseikkaan: uurastettakoon eteenpäin mahdollisuutta myöten, waroja kansan tapain taipumus-laatua mukaan. Älkäämme juosko päätämme mäntyyn eteenpäin pyrkiessäkään; mutta älkäämme älkäämme olko ajattomasti hitaatkaan eikä liika sitkeet warojemme säästämisessäkään; nähtyhän sekin on, ettei sillä warat kartu ellei mitään eteenpäin pyrintöön kuluteta. Elämän ylellisyys ja laiskuus sikäli nieleiksen warat kuin niitä kokoonki saadaan, ja samassa warallisuus kuin muukin korkiampi ihmiselämän yläwyys taastuu kuin ei pyydetä edistää.

Ehdotuksen sisällön käsitys ja tutkinto waatii korkiampaa oppia, opin harjoitusta ja kokemusta kausakouluseikassa, myös kykyä ja ajan menekkiä enemmän tuin minulla onkaan. Puuttuwainen tieto, kuin ei ole koko Ehdotus täydessä järjestyksessä suomennettu, tekee asiassa minulle epäweroisuutta. — Sensuhteen ei olekaan aikomukseni tässä tehdä asian waatimuksenmukaisia laweempia parannuksen esitteitä, waan ainoasti wirkata sitä tätä; parempi pieni kala kuin tyhjä wati.

Suomen kansalla näyttää olewan wielä jäännöksiä pakanuuden ajoista noituuden harjoituksissa, jonku erityiseltä tunnetun opin salaamisessa, karetluontoisuudessa ja yleiseen wanhojen totuttujen tapojen kiiniriippumisessa. Wiimeksi mainittu on hywä todistus kansan lujuudesta eli sitkeydestä; lujuus ja sitkeys on hywä pohja kansakunnan elämässä, welttous ja muuttelewainen tai huikentelewainen mieli warsin alhaisella walistuksen kannalla olewalla kansalla on huono ajan merkki. Semmoista walitettawasti ulkonainen ylellisyys-muodin siwistys on jo osiksi tunkenut Suomen kansaanki — ja jos ei nyt ajoissa tulisi apua sisällisen siwistyksen, hywän kirjallisuuden ja kouluopetuksen kautta, niin Suomen kansan kestäwä eli sitkee luonto saattaisi ennen pitkää tulla weltoksi ja huikentelewaiseksi. Jumalalle kiitos! Suomessa on jo, ehkä hywällä ajalla, herännyt miehiä ulko-toimeenki panemaan sisällisen siwistyksen eloa, ja raiwaamaan tietä maallisenki opin tarpeelle, ja koulujen toimeen panemiselle maallisenki opin nimellä. Hengellinen eli autuuden oppi on hywällä waikutuksella hoitanut Suomen alaista kansaa tunnon pyhyydessä ja elämänki siweydessä, niin kauwan kuin kansan elämä, warawoimain wuoksi, on ollut alhaisella kannalla ja ihmiset wähempään owat tyytyneet; mutta nykyiselläkin ajalla, kuin sekä warallisuus wähin on kohonnut eikä enään olla wähään tytywäiset, ja ulkonaisen ylpeyden ylellisyys on osiksi anastanut siaa entisiltä omaisuuksilta, näyttää hengellinen oppi jääwän yksipuoleiseksi. Niinkuin kaksi silmää antaa enemmän waloa kuin yksi ja waituttawat toinen toisensa yhteistä näköä, niin hengellinen ja maallinen oppikin waikuttaa, molemmat yhteen enemmän kuin kumpi hywää yksistänsä. Se on selwä ja kieltämätöin asia että nykyaikana sekä siweydellisyyden että eläke-keinollisuuden suhteen Suomen kansan tarwet waatii paljon laweampaa kirjallisuutta ja opettamista kuin tähän asti on ollut tawallista. Koto-opetus ja koto-hartaus on hywä ja käytöksessä pidettäwä; mutta se ei ole yksin ulottuwa, kuin wanhempain taito on aiwan matalalla kannalla; Suomen yhteisen kansan nuorisolle waatii laweampaa oppia, joka pää-asiallisesti matkaan saadaan hywäin Kansakoulujen kautta.

Yleisesti moitittuun Suomen kansan wanhoissa tawoissa kiiniriippumiseen ja uudempiin hywiin hankkeisiin ja toimiin myöntymättömyyteen on luonnollinen syy se, että walistus ei ole wielä kerinnyt yleisesti aukasemaan kansan silmiä suurempaan kirjallisen opin tarpeesen kuin yksinkertaisen autuuden-opin tuntemiseen, johonka luulewat kylläksi olewan siinä, että wanhempi itse eli joku muu opettaa lapsia niin paljon että waan taitawat katkismuksen ulkoa ja joltisesti sisästä lukea, jotta, papin annettua laweampia neuwoja rippikoulussa, on mahdollinen pääsemään Herr. p. ehtoolliselle. (Myös osittain wielä wanhat jäljet semmoisissa muissakin asioissa jotka yhteys-elämää, joko waltiollisella tahi kansallisella katsannolla kannattaa, näyttää olewan joko wanhuudesta elämän tapain eli tilain kowin muuttuneen luonnollisen laadun eli jontu wirkasuhdan, erityisen henkiön, omanwoiton, eli muun epäweroisen maksosuhdan päälle perustettuja, panee epäilemään asian oikiasta totuudesta.)* Maallinen kirjan-oppikin on ollut warsinkin niille Suomalaisille, joilla on pienet taloustoimet, — jottei oma tarwet te'e suurta tarwetta — aiwau wähän hyödyllinen, sensuhteen että käytölliseen Toimituskirjain oppimiseen ei ole ollut kirjain kautta johtoa; jos omasta luonnon ylemyydestä olisikin johtoa woittanut, niin Suomalaisen kielenkäytännön suhteen ei hänen kirjansa ole kelwannut Oikeuksissa kuin juuri armotullen ; teostaiteessa, maawiljelykseen ja taloushoitoon kuuluwissa aineissa myös ei ole opetuskirjoja ollut, ja aiwan puuttuwaisia wielä omat nykyisetkin. Ylipäätänsä Suomalaiselle maallisen opin kirjain ja kirjallisuuden wiljeleminen on ollut waan jonku innokkaamman huwitus ja jonkinmoinen kaukaa katsottu, waan ei silmään pistäwä, elämän ylöspidon hyöty. Nykyiseen aikaan kuin Suomalainen kirjallisuus on kohonnut jo osiksi semmoisiin aineisiin, että niistä taitaa oppia sekä yleistä wiisautta että erinäisiä opin-osia, niinkuin Toimituskirjain tekoakin, ja niitä on Oikeuksissa ruwettu wastaan ottamaan, on myös teollisuus-, maawiljelys- ja muissa taloustaidon osissa ruennut kirjoja ilmestymään, joita taitaa lukea eläkkeellistä hyötyä saadaksensa — niin on jo eräitä henkilöitä siellä ja täällä ilmestynytkin, jotka käsittäwät opin tarpeellisuutta ja kokewat harjoittaa sen käytöstä ja nauttia sen hedelmiä. Mikäli waltiolliselta katsannolta myönnetään Oikeuden käytöksessä etuja Suomen kielen käytännössä, ja walistuneempi kansan-osa uhraa waiwojansa, warojansa ja hywätahtoisuuttansa elatuskeinollisen kirjallisuuden hywäksi, sekä myös kaikelta puolen katsoen owat innokkaita puuhaamaan ja saattamaan alhaiselle tansalle sekä alkuoppia että opin tarpeen tuntoa, sikäli toiwottawasti myös lisääntyy niiden luku, jotka tuntewat opin tarpeellisuutta ja panewat altiksi warojansa opin edistyksen eteen, niinkuin kirjastoihin ja kansakouluen toimeen panemiseen. Edellä sanotuilla johteilla näyttäiksen minusta kansatoulun seikka perustauwan siihen, että Suomen talonpoikais-kansaa koetettakoon johdattaa opin tarpeen tuntemiseen, ja seurakuntain enimmistön tahto olkoon laki koululaitoksen kuluin suhteen. Jos niin olisi että hajoowat kahtaalle mielet ja lainkaytännössä näyttäisi olewan paremmin ymmärtänyt ja edistäwä puoli wähemmällä puoluella, siinä tapauksessa ehkä olisi tarpeellinen että koettaisi saada innokkaiden ja taitawain miesten walaistuksilla ja kehoituksilla taipumaan huonommin ymmärtäwää puoluetta, ja asian loisteeksi lyttäämällä jatkettaisiin taiwmutusaikaa.

Kansakoulun -opettajoilla waatii olla joksikin lawea ja selwä opintaito, sekä kansan kielessä että niissä oppiaineissa joita he tulemat opettamaan. Semmoisien walmistamista warten tarwitaan hywä kansakoulun-opettajain opisto eli Seminarjumi, niinkuin Ehdotuksessa esitelläänki. Useampaa kuin yksi, eikä sekään aiwan lawea oppilaisten wastaanottamisen suhteen, ensialuksi ei ole hyödyllinen laittaa, sentähden että kansakouluja on maassamme niin wähän ettei niissä tule aiwan monta siaa saamaan. Kunnes aikaa myöten kansakoulujen luku enenisi ja paljous waatlisi useempain opeltajoiden walmistumista, enettäisi wastaanotettawien oppilaisten lukua, ja sitte kuin sekin näyttäisi tulewan puuttuwaiseksi, pantaisi toimeen alemmia kansakoulun-opettaja opistolta**), joista sitte oppilaat menisiwät pää-opistoon eli seminarjumiin oppiansa jatkamaan. Kansakoulun-opettaja-opistossa olisi tarpeellinen olla joku wähäinen osa käytöllistä maawiljelystäkin, niinkuin Ehdotuksessa esitelläänkin, jotta kansakoulun opettajat oppisiwat harjoituksen kautta maawiljelystoimia tuntemaan. Ehkä kuinka ensimmäisiä kansakouluja ei saateta monta saada toimeen niin täydellistä, että niissä saataisi käytöllistä maawiljelystä toimittaa, eli ei saata tulla käytöllinen maawiljelys juuri wälttämättömästi tarpeelliseksikaan, kuitenkin kansakouluissa olisi tarpeellista opettaa tieteellistä niinkuin käytöllistäkin maawiljelys-oppia hywäksi katsottuni opetuskirjain johdon mukaan, jonka seassa opettajan tulisi antaa suullisiakin selityksiä — mutta sen, jonka pitää suullisia selityksiä autaman, waatii olla käytöllisessä harjoituksessa, tai niin kuin kokemuksen kautta, itse harjautunut — muutoin opetus ei oikeen luonnista.

Mitä Ehdotuksen 7:mäs ja 8B:sas §:lä sisältää lasten ijän suhteen kouluun sisään otettaissa, näyttää olewan wähemmän tarpeellista ja edistystä wastustawaakin. Lasten taipumus ja opin määrä mahtaisi sopia määräksi yksinänsä, eikä ikä tulla kysymykseenkään. Suuren osan lapsista, kansanpaljoutta suhteen, waatii harjoittaa kirjoitusoppia ja kirjoista lukemista ennenkuin 10:nen wuoden ikään kerkiawätkan, 10:nen wuoden ijän yli päästyä eiwät enää wanhemmat woikkaan kustantaa koulussa käymään, täytywät palweluksella ansaita ylöspitonsa.

Mitä semmoiseen awunantamiseen, kuin I2:ssä §:ssä mainitaan, tulee, älköön kuitenkaan mentäkö siihen yksipuoliseen tarkoitukseen, jotta naispuolet, joista toiwottaisi siwistyneitä äitejä ja lasten kaswattajoita, koeteltaisi saada siwistyneemmäksi kuin miespuolet; meidän nähdä waatii miespuolet nykyaikana yhtäpaljon, jos ei waan enemmän, siwistystä kuin naispuolet. Esim. miepuolien siwistys waikuttaa elatuskeinollisessa katsannossa woimallisemmin kuin naispuolien; mutta jos miespuolien siwistys kartuttaa enemmän warallisuutta, niin sen puoluen etunenässä waatisi tulla siwistyneeksi — sillä warallisuus nykyaikana on juuri ensimmäinen kysymys, jos siwistystä eli kansakouluja tahdotaan saada toimeen ja pidetä woimassa. Muutoin kansan luonnossakin näyttäiksen wanhaa jättöä, joka antaa wähän arwoa ja kieltää myöntöä waimoselle awiopuolisolle, jota seuraawa sananlasku todistaa: "sinne naula menee mihinkä nuija waatii, eli sinne waimon peretwaltaki myöntyy, mihinkä mies waatii." Kokemuskin on näyttänyt, waimon siwistyksen wähän waikuttawan missä mies on raaka. Tältä katsannolta näyttäiksen kansakoululaitoksen olewan sowellettawan niin, että siwistys edistyy rinnattaisin mieskuin naispuolissakin.

Ehdotuksen 23, 34 ja 25:des §:lä, jotka sisältäwät opetus- ja luku-aikaa, näyttäwät lawenewan niin laajalle alalle, että niihin sopii useamman laatuisia waatimuksiaki, eikä niistä olisi juuri tarpeellista tehda muistutuksia — kuitenkin muistuttajan sanat, jos niissä on jotakin perää, joko wahwistawat Ehdotuksen hyweksimistä eli autawat joitakin erimieli-aloia ilmi. Ylipäätään katsottuna, etenki mitä maaseurakuntia koskee, näyttää 46 wiikkoa luku-aikaa wuodessa ylen pitkäksi, useammasta syystä. I:ksi) Niin wäsyttäwä toimiala kuin kouluopettajan wirka on waatisi pitempää lepoaikaa opettajalle kuin 6 wiikkoawuodessa. 2.ksi) Maawiljeliäin lapset owat suwella työtoimien wuoksi tarpeelliset olemaan kotona, mikä niissäkin työssä, että se olisi tuntuwa kaipuu työaskareissa, jos olisiwat poissa ja alituisessa koulunkäymisessä wieraantuisiwat tawallisista maamiehen töistä. 3:ksi) Lapset oppiwat ja saawat taipumusta, suwella kotona ollessa, käytölliseen työharjoitukseen, kuin myös wahwistuu raajat sekä terweyden että työnkestäwäisyyden suhteen. Mutta missä kryydimaan hoito wielä on aiwan wähän harjoitettu, johonka nykyänsä kuuluu suurin osa Suomenmaata, niissä paikoin saisi silloin tällöin kutsua lapset joiksikuiksi päiwitsi kryydimaan raateeseen, opettajan eli opettajattaren johdolla, jotta oppisiwat tuntemaan kryydimaan hoitoa sekä kirjallisen opetuksen että käytöllisen harjoituksen kautta, kuin myös samoilla kerroilla walmistettaisi ja nautittawaksi annettaisi kryydimaassa kaswaneita ruoka-aineita. Jos koululla ei olisikaan kryydimaata ***), käytettäisi jonku muun tilan kryydimaan raatamista semmoiseen opetukseen. 4:ksi) 46wiikon koulunkäyminen olisi liika pitkä senki wuoksi että opetus-aineet wenyisi kolvin pitkäksi. Esim. jos koulussa käyminen, joko lapsitarhassa eli pikkulasten tai pitäjänkoulussa aljettaisi 7 eli 8:sanki wuoden wanhana ja opetus-aineet sowitettaisi lapsenikää eli käsitystä myöten l6:sta wuoden ikään asti, niin se näyttäisi menettäwän liian paljon aikaa, ennenkuin kansakoulu-jakso olisi läpitse keritty, wielä enemmän kuin wirka- eli wallas-säätyisten koulun läpikäymäjakso eli opinaineet; jotka owat jaetut tawallisesti niin että kahdeksassa wuodessa taitawat lukea itsensä yliopistoon, waikka niillä on monta kieltä opittawaa ja pitemmät lupa-ajat. Minun ajatukseni on että kansakoulut, etenkin maalla, alkaisiwat kewät-lukukautensa Tammikuun 10. päiwänä ja loppuisiwat 15 päiwänä Toukokuussa, ja syyslukukausi alkaisi 20 päiwänä Syyskuussa ja loppuisi 20 päiwänä Joulukuussa. Ensialuksi, eli niin kauwan kuin waan olisi yhteinen opettaja poilla ja tytöillä, jaettaisi koulussa opetus 4.jään luokkaan, joista kaksi kerralla käwisi koulua, toiset kaksi nauttisi lupaa. Nämät wuorottelisiwat, joko neljän, kahden eli yhden wiikon päästä. Se antaisi opettajalle paremmin tilaisuutta opettamiseen, kuin waan puolet koululapsista kerralla olisi koulussa; myöskin luontuisi opetus-aineet paremmin lapsen ikää myöten. Niin pitkää luku-aikaa, kuin hra Cygnæus on ehdolle pannut, kansakoulussa ei suinkaan tarwita; sillä wähempäänki aikaan joutaa tawallisilla lahjoilla warustettu lapsi sen opetusmäärän läpi. Semmoiset lapset, jotka eiwät määräänsä opi wähemmällä koulunkäymisellä kuin esim. 8:san wuoden ja 46.den wiikon luku-ajalla wuodessa, eiwät ansaitse koulua käydäkään.

Mitä Ehdotutsen 26:ssa ja 58:ssa §:ssä esitellään wäkinäistä pakkoa kansakoulussa käymiseen, nimittäin: "papisto pitäköön kowasti kiini siitä säännöstä ettei kukaan pääskö rippikouluun, joka ei ole kansakoulua läpikäynyt", näyttää nykyajan luontoa ja muita waatimuksia wastaan sotiwalta, siihenki katsoen, kuin on ollut tawallista ylioppilaiksi pyrkiwiltäkään ei waatia mitään pakko-oppipaikan todistusta, ainoastansa taidon todistus ja tutkinnon läpikäyminen. Ensialuksi ainakin kansakoulun läpitsekäymisen waatimus rippikouluun pyrkiwiltä olisi yleisessä katsannossa mahdotointakin. Seurakunnat näet eiwät woi niin tilawia kansakouluja warustaa, että kaikilla lapsilla woisi olla niissä tilaa, kuin myös ei kaikki jaksa lapsiansa kansakoulun läpitsekäymiseen kustantaa. Epäweroista se olisi senkin wuotsi, kuin toisissa seurakunnissa olisi kansakouluja toisissa ei; sillä niinmuodoin waan niissä seurakunnissa olisi mahdollista waatia kansakoulun läpitsekäymisen todistusta missä semmoista koulua olisi, niissä ei, missä koulua ei olis. Semmoisesta waatimuksesta myös seuraisi se, että ne seurannat, joissa kansakouluja wielä ei olisi warressa, ja katsoisiwat semmoista koulunkäymisen pakkoa kowaksi rasitukseksi ja luonnottomaksikin erityisille — ehkä tulisiwat wastahakoisiksi kansakouluen toimeen panoon, wälttääksensä muka patko-rasitusta; jo niinmuodoin semmoinen pakko-waatimus hidastuttaisi ja warsin wastustaisi koko kansakoulun asiata. Ainoastansa se olisi tarpeellista, että pappi, kirkkolain ja woimassa olewain asetusten mukaan, waatii että nuorta kansaa taiwutetaan luku- ja ristin-opin tuntoon, ennenkuin hän päästää ripille — oppikoon sitte missä oppii, eli taivalla tai toisella sen mitä ulkopuolella papin oman opetustoimen tulee oppia.

Ehdotuksen 28—43 §:lat, jotka koskewat kansakouluen ohjausta ja tutkintoa, ja 51:nen §:lä, joka koskee opettajan wirkaan asettamista, palkan lisäystä ja pensionia waltiowvaroista, näyttäisilvät olewan tarpeelliset ulottumaan semmoisiinki kansakouluihin, joilla ei ole edelläkäypää pikkulastenkoulua, josta 3:ssa, eikä lapsitarhaa, josta 6:ssa §:ssä esitellään — eikä wielä täyttäisi niin laweata opetusalaakaan kuin 17:ssa §:ssä esitellään, sekä myös waan olisiwat yhteisiä poille ja tytöille. Wajawaisemmat eli entiset yksityisen laatuiset kansakoulut, kiertäwän koulumestarin eli lastenopettajan nimellisetkin koululaitokset parantuisiwat hywän Ylihallituksen hoidossa opettajain käytöksen ja ahkeruuden wuoksi, kuin myös seurakuntain jäsenet ylihallituksen kehoituksilla ja walaistuksilla saisiwat waikutusta parantamaan koululaitostansa ; mutta niin kauwan kuin entiset koululaitokset uneksiwat welttoudessa ja opettaja antaa elämänsä tawoissa huonoa esimerkkiä, joka walitettalvasti on liian tawallista, niin seurakunnan jäsenetkään ei rohkene suurempia koulukeinoja eli kuluja päällensä ottaa, kuin ennen perustetut maksotkin näyttäwät wähään hyötyyn eli peräti hukkaan menewän. Yleisestikin lienee hidasta ensiaskeleessa kouluen tulentuminen niin täydelliseen tilaan jotta niihin saataisi kylä-, pitkulasten- ja erinäiset pitäjä-koulut poille ja tytöille, lapsitarhan ja soimen kanssa — eli kokonansa sisällaisia. Sisällaisista kouluista 80:ssä §:ssä sanotaan: "joko ilmaiseksi taikka helppoon hintaan." Ilmaiseksi ylöspito pääasiallisesti, tiedämmekin, tulisi seurakunnan kustannukselle, ja aiwan helppo hinta yksityisen maksettawaksi. Waan olipa kumpasen tahansa, seurakunnan eli yksityisen maksettawa, näyttäwät Suomenmaassa jo warressa olewat yhden eli toisen nimelliset ja laatuiset sisällaiset koulut tulewan hywin kalliiksi, jotta aiwan harwat niiden mukaisella maksolla woisi lapsiansa kustantaa. Jos niinkin olisi että kansakouluissa kulut ei nousisi niin korkialle, tuin waltion waroilla pidettäwissä sisällaisissa kouluissa, niin kuitenkin uskottawasti niissäkin elämä tulee kalliiksi, senki suhteen että niin uskolliset ja taittawat taloushoitajat, jotta se taitaa menestyä, waatiwat ison palkan. Niinmuodoin kuin suoraltansa osittain ei woida eikä ymmärretä kalliita kouluja toimeen panna, waatii wähempiäkin kouluja wähittäin hywän hoitohallituksen kautta koettaa kohottaa. Wähemmissäkin kouluissa opeltajan wiideksi wuodetsi wirkaan asettaminen, palkan koroitus ja pensionin saaminen, jota 51:ssää §:ssä esitellään, ustottawasti waikuttasi edistystä. Mutta että palkan koroituksessa tulisi tarkasti seuratuksi opettajan ansiota — pitäisi seurakunnan ottaman osaa 1/10 ja waltio 9/10, jotta seurakunnan jäsenet ottaisiwat tarkan waarin, kuin palkan koroitus tulisi wähän heihin itseensäkin koskemaan.

Sekin ehkä olisi kansakouluin edistykseksi parempi tuin joku pakkowaatimus, jos Kansakoulu-Asetukseen tulisi sitäkin sisaltöä, että erityinen henkiö, joka uhraa warojansa, waiwojansa kansakoulun hyödyksi, merkittäisi johonki ansiolliseen muistoon tulemisella.

Maamies.

†) Toim. Epäselwä lause. Lieneekö läh:n tarkoitus tämä? joka os. tekee warojen, opin kautta, kartuttamista hankalaksi?

*) Sitä lausetta olemma me sulkeneet koukkuwiiwoihin, syystä että me emme sitä woi käsittää. Toim

**) Toim. Eiköhän näitä saisi kutsua suorastensa maan "kansakouluiksi?"

***) Toim. Jota toki ei missäkään seurakunnassa liene mahdotonta saada.

Lähde: Suomen Julkisia Sanomia 23.9.1861