Suomalaisesta Naislyseosta

Suomalaisesta Naislyseosta.

Kirjoittanut Minna Canth
Kirjoittajan oletetaan olevan Minna Canth.


Suomettaressa (n:o 278) on ollut kirjoitus nimimerkillä B. F. G., joka pääasiallisesti sisältää seuraavan kysymyksen: Minkätähden – tahdotaan nais-lyseota meidän maahamme, kun jo on olemassa sekä neljä- että seitsenluokkaisia tyttökouluja ynnä jatko-opisto Helsingissä?

Tähän vastaamme: neliluokkaisissa tyttökouluissa ei saada tyydyttävää ”tieto”- eikä ”sivistysmäärää”. Seitsenluokkaisissa saadaan tyydyttävä ”sivistys-” ja jotenkin suuri tietomäärä, mutta niistä ei ole tie auki yliopistoon. Jatko-opisto on opettajia varten ja tarjoo kyllä oppilailleen laveita tietoja, mutta sekään ei valmista yliopistoon. Me tarvitsemme näitä paitse yhden oppilaitoksen, joka suoraan valmistaa nuoria naisia yliopistoon.

Neliluokkaisista kouluista ei tarvinne sanoa muuta kuin sen, minkä jokainen tietää: tyttö, joka monesti 10 vuotiaana alkaa, 14 vuotiaana lopettaa kurssinsa niissä, ei ole voinut saavuttaa, minkä kuitenkin luulee saavuttaneensa, – tyydyttävää tieto- ja sivistysmäärää. Seitsenluokkaisia tyttökouluja on kaikilla seuduilla hartaasti toivottu; ei tarvinne siis mainitakaan, että niitä tätä nykyä parhaimpina pidetään. Kuitenkaan ne eivät tee nais-lyseota tarpeettomaksi, koska eivät valmista yliopistoon. Näiden koulujen suhteen pyydämme sitä paitse saada muistuttaa eräästä seikasta. Naista yleensä syytetään johdon mukaisuuden ja ajatusky’yn puuttuvaisuudesta; kuitenkin on seitsenluokkaisten naiskoulujen kurssista jätetty pois juuri ne aineet, jotka – niinkuin miehiset pedagoogit meille vakuuttavat – etupäässä kehittävät ihmisen järkeä ja ajatuskykyä, nim. korkeampi matematiikka, latina, logiikka ja psykologiia. Helsingin jatko-opisto on uusi laitos, jossa ennen kaikkea ne nuoret naiset, jotka aikovat opettajattariksi suomalaisiin tyttökouluihin, ovat tilaisuudessa siksi valmistautua. Sen syntyä ovat kaikki suomenmieliset ilolla tervehtineet ja koko maamme on suuressa kiitollisuuden velassa niille, jotka sen hyväksi uhraavat aikaa ja voimia. Se poistaa kipeän tarpeen, – mutta sielläkään ei ole tie yliopistoon auki; sekään ei siis ”toimita naislyseon virkaa”. Sjöbergin ”Lyceum för flickor” Tukholmassa on meillekin tunnettu, ja me tiedämme, että sekä siitä että muista senkaltaisista oppilaitoksista ulkomailla päästetään yliopistoon.

Herra B. F. G. arvelee, että ”nuori neito, joka hyvin on suorittanut seitsenluokkaisen tyttökoulun sekä jatko-opiston oppimäärän voi ainakin yhtä helposti kirjallisuuden avulla kartuttaa tietojansa ja yhtä selvästi tajuta oman kansansa ja ihmiskunnan yhteisiä rientoja, kuin lyseokurssinsa suorittanut nuorukainen”. Sitä emme ollenkaan epäile. Eroitus on vaan siinä, että kun tänlaista nuorta neitosta – tavallisesti ei 20 vuotta vanhempi – pidetään täydellisesti kehittyneenä elämän taisteluun ja toimintaan, arvellaan yleisesti, että äsken lyseosta päässyt nuorukainen ei vielä ole täydellinen mies niissäkään suhteessa.

Herra A. F. G. on kurssia ”huolellisesti” vertaamalla tullut siihen päätökseen, että Helsingin suom. tyttökoulussa jatko-opistoineen luetaan kaikissa aineissa – ei kuitenkaan matematiikassa – yhtä paljon kuin Helsingin suom. alkeisopistossa ja normalilyseossa, ja sitä paitse pedagogikkaa, sekä ”historiassa, suomen, saksan, ranskan, ruotsin kielissä paljoa enemmän kuin mitä poika kouluissa suoritetaan, niinkuin myös lyhykäinen kurssi englannin kielessä.” Poikakouluissa taas luetaan logiikaa, latinaa, enemmän matematiikan sekä Kreikkaa tai Venäjää. Kurssit ovat poikakouluissa 8 vuotiset, – suomalaisessa tyttökoulussa jatko-opistoineen – 8 vuotiset, kun nimittäin ei oteta lukuun ensimmäistä luokkaa, joka vaan valmistaa poikia lyseoon, tyttöjä toiselle luokalle. Senjälkeen kysyy herra B. F. G. ”kuinka kävisi, jos tytöillä (yhteisissä lyseoissa) pitäisi olla yhtä monta oppituntia viikossa kuin pojilla?”

Tästä voisi saada seuraavat theesit ja autitheesit:

Theesi: Tyttö ei kestä yhtä ankaraa työntekoa kuin poika.

Antitheesi: Tytöt oppivat yhtä monessa vuodessa yhtä paljon kuin pojat.

Theesi: Naisella ei ole niin paljon intelligensiä kuin miehellä (yleinen opinioni).

Antitheesi: Nainen voi helposti 20 ikävuoteensa saavuttaa niin suuren tieto- ja sivistys-määrän, ettei enää tarvitse muiden ohjausta. Saman ikäinen nuorukainen tarvitsee sitä vastoin vielä monen vuoden kuluessa maansa viisaimpien miesten ohjausta ja neuvoja.

Herra B. F. G. arvelee, että me tahdomme tytöille ”poikalyseon kaltaista oppilaitosta, jossa nuoriso valmistetaan yliopistoa varten”. Se on aivan oikein arvattu. Rajaa ei saa panna miesten eikä naistenkaan henkisille pyrinnöille. Siis – tie auki niille naisille, joilla on halua, terveyttä ja kykyä!

Hyökkäystä Helsingin suomalaista tyttökoulua vastaan emme ole mitenkään voineet tehdä, koska naislyseon ystävät täällä myöskin ovat täkäläisen suomalaisen tyttökoulun ystäviä ja toivovat, että moni tämän koulun oppilas vastedes tulee tietojansa laventamaan Helsingin jatkoopistossa. Uutta oppilaitosta ehdoitimme sijoitettavaksi Helsinkiin, koska pääkaupunki on ikäänkuin henkisten rientojemme keskuutena, mutta jos siitä varotaan haittaa Helsingin suomalaiselle tyttökoululle, niin perustettakoon se esim. Hämeenlinnaan tai Tampereelle, tai johonkuhun muuhun paikkaan, joka kulkuneuvojensa kautta on yhteydessä koko maan kanssa.

Yhteisistä lyseoista emme tahdo tällä kertaa puhua, koska toivomme, että ne vielä tulevat yleisen keskustelun alaisiksi.

Kun hra B. F. G. kirjoituksensa lopulla pyytää meitä antamaan anteeksi sitä, että sanoo yritystämme ”pedagoogilliseksi oikuksi” teemme sen mielellämme, koska hän alussa myöntää ehdoituksemme ”kiitettävän harrastuksen hedelmäksi” – siis ei silloin vielä näy pitävän sitä ”pedagoogillisena oikkuna”.

Suurempaa mielipahaa on se syytös herättänyt, että meidän yrityksemme tulisi ”hajoittamaan suomenmielisten sekä henkiset että aineelliset voimat”. Me toivomme hartaasti, ettei niin käy. Aineellisia varoja on kyllä vähän tätä nykyä; mutta eiväthän suomalaisuuden katovuodet ikuisesti kestäne. Henkisiä voimia taas ei hajoita mikään muu kuin eripuraisuus. Jota lujimmin niihin luotetaan, jota enemmän niitä täytetään, sitä enemmän ne varttuvat ja nais-sivistyksen kohottamalla voitettaisiin vaan isänmaalle uusia voimia. Siinä toivossa rohkenemme kehoittaa suomalaisuuden ystäviä nais-sivistyksen harrastajia perustamaan yhden ainoan naislyseon, josta tie olisi auki yliopistoon.

Elämä on alituista kehittymistä. Äsken tyytyivät naiset rippi- ja tanssikouluun. Sitä perioodia seurasi neliluokkaisten koulujen aikakausi. Nyt eivät naiset tahdo pysähtyä edes yliopiston etehiseen, vaan lausuvat vakuutuksen innolla:

Ei rajaa henkisille pyrinnöille! Tie auki!

Naislyseon ystävät Kuopiossa.


Lähde: Tapio 9.12.1882.