Suomalaisen vastaus
| Suomalaisen vastaus. * (Uudesta Suomettaresta). Kirjoittanut anonyymi |
- Sun sanas, naapur’, kauniist’ soi,
- Mut sanat eivät mitään voi,
- Kun teko näyttää toista.
- Jos veljekses mun tunnustat,
- Niin harhaluulot useat
- Sä mielestäsi poista!
- Sä ällös usko ollenkaan
- Ett’ olet herra tämän maan,
- Jos kieles onkin toinen.
- Sä isäntänä ällös käy
- Ja käytökseltäs siltä näy
- Kuin oisin minä loinen.
- Sä taisteluita muistelet,
- Joiss’ yhteen vuoti hurmehet
- Isäimme muinaisaikaan;
- Mut unhotat ne taistelut,
- Joit’ yksin olen voittanut –
- Sä niit’ et tunne lainkaan.
- Et tiedä kuinka valon tien
- Mun eestän’ sulki joukko pien’,
- Ja kuinka ponnistella
- Mun täytyi, ennen kuin ma sain
- Ees oikeudet halvimpain
- Turpeella kotoisella.
- Kun mua ruotsiks tuomittiin
- Ja tajuntani tainnoksiin
- Tahdottiin vaivutella:
- Olitko silloin puolellain,
- Vai hymyilitkö hätää vain,
- Mik’ eli poloisella?
- Kun tiedon, taidon temppeliin
- Mä pyrin riviin yhteisiin –
- Ken oven multa sulki?
- Miks’ taistella mun täytyi niin
- Kuin viholliset oltaisiin,
- Vaikk’ oltiin veljet julki?
- En joukkoain ma punnitseis,
- Jos puntariin et sinä veis
- Raskaita kukkaroita.
- Tok’ miesten määrä kalliimp’ on
- Kuin kullan paino eloton –
- Jos vääryys vaan ei voita
- Kaht’ äitiä et omistaa
- Yht’aikaa voi sa, etkä saa –
- Se ei ois rehellistä.
- Siis, Suomen poika ollakses,
- Sä kaikki nurkkatoivehes
- Ja peltos piiloon pistä.
- Kun yhtäläiset tunnustat
- Itses, kuin minut arvajat,
- En tahdo parempata:
- En huoli silloin ollenkaan,
- Jos vastassain on yksi vaan
- Tai kahta vastaan sata.
- Soi Herra meille silmää kaks,
- Ei toisen toistaan paremmaks,
- Vaan saman saa ne valon.
- Ei kädet estä toisiaan
- Kun rinnatusten taistellaan
- Edestä kaiken jalon!
- Nyt, naapur’ veli, hyväst’ jää –
- Ei vihaa tästä enempää,
- Jos puhtaaks suuni puhuu.
- En tahtois että perustuu
- Onnemme sekä kaikki muu
- Vaan tyhjään haaveiluhun.
W. S.
* Tämän runon käsittämiseksi mainittakoon, että äskettäin ”Ruotsalaisen kansakoulun ystäväin” hyväksi pidettyjen arpajaisten johdosta ilmestyneessä ”Nornan” nimisessä juhlalehdessä on Z. Topeliukselta runo ”Illan tyyneydessä”. Tässä runossa puhuu ruotsalainen naapurilleen suomalaiselle kauniita sanoja sovusta ja yksimielisyydestä, huomauttaa entisiä taisteluja ja yhteisiä vaaroja, vetouu kolmanteen, huudahtaapa vielä itsestään, että Suomi on hänen vihitty äitinsä, jonka poika on suomalainen ja myöntää suomalaisenkin Europan aviopojaksi.
Jos maamme ruotsalainen puolue todella ajattelisi ja toimisi niin kuin Topeliusen kuvaus osoittaa, ei mitään vastausta tarvittaisi. Mutta onhan yleiseen tunnettu, ettei ruotsalainen puolue hyväksy Topeliusen idealisia mielipiteitä ja sen vuoksi on vastaus aivan paikallaan.
Tamp. Sanomain muist.
Lähde: Tampereen Sanomat 12.11.1890.