Sunnuntai-ilta.
(Kivvee--Heinee.)
Kirjoittanut B. F. Salonen


Aurinko ois tietysti jo mennyt
Metsän taa,
Jos sitä olis olemassa ollenkaan.
Vaan pilvessä on päivä
Ja pilvessä on yö,
Ja pimeys se kaikki peittää;
Ei sieluakaan tähti valaise
Ja päivä nyt on talikynttilä
Ja peikot hämärässä
Ne näkyvät ja katoovat
Ja ilkkuen ne nauraa,
Kuin kaarneet syksyllä
Syys-tappoajalla
Ne lentävät ja huutavat,
Ja järven laine huokaa
Ja ranta valittaa.
Myös minäkin
Ma nauran,
Ma nauran taivaalle
Ja tähdille,
Ja rakkautt’ en tunne,
En ole tuntenut,
Ma tyhjyyttä rukoilen
Ja kauneutta poljen
Jalallani nyt syntisellä,
Ja last’ en nähdä voi,
En viatonta kärsiä,
Ma kiroon luontoa
Ja luonto vastaa,
On vastannut, on aina vastaava
Mun kiroukselleni.
Synkälle, mustankarvaiselle.
Ma nousen kalliolle,
Yön mustassa ma alas katson,
Ma katson alas
Ja ma itken
Ja itkien
Ma horjun, putoon –
Tyhjyyteen en,
Vaan kylmään veteen
Ja runon lopetan.

bs. [B. F. Salonen]


Lähde: Koitar: Savo-Karjalaisen Osakunnan albumi. IV. 1885. Savo-Karjalaisen Osakunta, Helsinki.