Sovituksen oppi
Sovituksen oppi. Kirjoittanut Frans Mikael Franzén |
- Valitus.
- Voi mä synnin kurja vanki,
- saalis kerran kuolemanki!
- Miss’ on turva, toivoni,
- kun mua syyttää ankarasti
- aivan nuoruudesta asti
- koko kurja eloni?
- Hyveen kuori kaunokainen,
- mailman silmiin paistavainen,
- mikä Herrasta se on?
- Kupla, uiva virran vettä,
- kuori ilman ytimettä,
- tyhjä kaiku kallion.
- Tekisin mä parannusta;
- pitemmälle aikomusta
- en vain ehdi milloinkaan.
- Syntiäni itken sangen –
- kohta samaan syntiin lankeen:
- velka kasvaa ainiaan.
- Syntini on selvät, julki.
- Mikä ajan virtaa kulki,
- muuttumatta ijät’ on.
- Ei vain mitä töin ja kielin
- rikoin, vaan myös mitä mielin,
- säilyy asti tuomion.
- Lapset Aatamin me ihan
- kaikki synnin velan, vihan
- alaisia olemme.
- Herran hylkäämä se suku
- eikö auttamatta huku,
- iki kuoloon synny se!
- Voiko Herra, joka kauhun
- tuottaa elementtein pauhuin,
- niinkin tehden hyvää vaan,
- voiko tomulle Hän kostaa,
- iki tuhon sille nostaa,
- min loi rakkaudestaan?
- Heikkous lohduttaa näin koittaa,
- vaan ei voi sen ääni voittaa
- ääntä käskyn yhdenkään.
- Vapaus rikkoa tai kuulla
- mulla on; siis turhaa luulla:
- rankaisematta mä jään.
- Pyhä! laulaa serafimit,
- pyhä! pyhä! kerubimit
- luona Herran istuimen.
- Paha poistuu, säilyy jalo,
- missä loistaa Herran valo
- halki täydellisyyden.
- Vastaus.
- Kuule! Sana taivahasta,
- joka kutsuu kuolemasta
- sinut, kuolon saalihin,
- lailla kirjan, joka vangin
- hetkellä jo kuolemankin
- päästää alta piilunkin.
- Kuule, tule riemuiseksi:
- Sana syntyi ihmiseksi,
- Herran Poika ainoinen
- alas astui veljeksemme.
- Meitä nyt Hän, vertaisemme,
- tahtoo luokseen taivaasen.
- Meille rauhan, siunauksen
- tuo Hän, uhri lunastuksen,
- Isän luona rukoillen,
- oikeuden sijaan tuopi
- armon, esimerkkins suopi,
- meitä sillä neuvoen.
- Kuinka Herran tietä pyhää
- synnin sitehissä yhä
- orja käydä saattaakaan?
- Joka kuoli puolestasi,
- Hän sua kuulee, pahastasi
- päästää, käy sua johtamaan.
- Velkas syvyyden jos ratki
- tunnet ynnä tunnustatki
- katuvaisna, uskossa,
- kiitollisna mahdat ottaa
- armon taritun ja totta
- tunnon rauhast’ iloita.
- Koeta kiusaukset kestää!
- Liha halajaa – sit’ estä! –
- väärään rauhaan nukkumaan.
- Valvoa ja kilvoitella
- täytyy sun ja odotella
- Herran kättä aikanaan.
- Rukoile sä innoin aivan,
- kunnes kuolemassa taivaan
- hedelmäinen kypsyypi.
- Silloin mainen katoaapi,
- sielus siellä olla saapi,
- miss’ on ilo ijäti.
Lähde: Franzén, Frans Mikael 1891: Valikoima Frans Mikael Franzénin runoelmia. Suomentanut Em. Tamminen. Otava, Helsinki.