Sortunut kantelo
Sortunut kantelo. Kirjoittanut Esa Paavo-Kallio |
- Ennen miesi kaihomielin
- Polvilleen sen loi,
- Sormet liikkui, liekui kieli,
- Honkakoppa soi,
- Nyt on miesi mullan alla,
- Kannel rauska pihamaalla.
- Noin se katoo kaunis, jalo,
- Totuus kestää vaan,
- Sit’ei voimakkainkaan palo
- Saata hoipumaan;
- Tyyntyy laulun, soiton virta,
- Hakkaa, hakkaa ajan pirta.
- Runotarkin ihastunna
- Ajan mettä juo,
- Aatteet jos lie kulununna,
- Uutta luopi tuo,
- Vaan ei kaatunutta raukkaa
- Aikakaan voi enää auttaa.
- Tuolla, tuoll’ on laulajalla
- Uusi koti jo,
- Tähdet tuikkaa yllä, alla –
- Siellä kantelo
- Laulaa laulun raikkahamman,
- Kaijun laatii korkeamman.
- Siellä köyhä laulajakin
- Morsiamen saa,
- Tääll’ ei saanut, vaikka haki,
- Honkakoppaa vaan
- Täällä ihaella koitti,
- Onton sydämmensä voitti.
Lähde: Paavo-Kallio, Es. 1886: Honkakannel 1: kielten viritys. Oulu.