Sorsat lentää...

Sorsat lentää... Kirjoittanut Viki Kärkkäinen

Sorsat lentää...

Usva nousee. Rannat häipyy. Rusko kultaa puiden latvat.

Harmajaan sumuun häviää syksyinen metsä. Katoaa vihdoin päivänkin kulta.

Sorsat lentää.. Siivet huhajaa...

Elämän rajat häipyvät. Tunnen olevani vain kellastuvalehtinen puu keskellä kaikkeuden sumuista suuruutta.

Sorsat lentää.. Katoavat taivaan etäiseen, sumeaan ilmaan.

Kuulen, kuinka kaukaisilta saarilta saapuvat mielikuvien keveät linnut.

Lähde: Kärkkäinen, Viki 1909: Vuoden varrelta: suorasanaisia runoelmia. Otava, Helsinki.