Sorrettujen marssi.

Kirjoittanut Kaarlo Uskela


Ylös veikot, siskot, työhön!
Ponnistakaa voimia!
Jäisimmekö sorron yöhön,
kun on aika toimia?
Nyt on revittävä perin
sortovallan juuria,
kun ei voitu vähin erin
murskata sen muuria.
Voimmeko me elää, eivät
riistäjämme kysyneet,
kun he meiltä leivän veivät,
sanoissaan ei pysyneet.
Liian kauan ovat meille
lakejaan he säätäneet,
niinkuin karjaa mieron teille
perheitämme häätäneet.
Samoella vaimot, lapset
saivat pitkin metsiä,
vanhuksetkin harmaahapset
leposijaa etsiä
uunista, mi seisoi vielä, –
ainoo jäännös kodista.
Torpan rauniot ei siellä
oikeutta todista.
Monet kauhun päivät kovat
olemme me kestäneet,
sortajamme meiltä ovat
elononnen estäneet.
Sorakuoppihin ja soihin
moni turhan takia
joutui, taikka vankiloihin
vallan vastoin lakia.
Surmaks sudella on valta,
miekka mielipuolella.
Vaan ei päästä sorron alta
surulla ja huolella.
Pois siis valitus ja huolet!
Vallasta on syöstävät
alas miehet mielipuolet,
jotka meitä ryöstävät!
Todellako tarvitsemme
anastajain armoa?
Totta totisesti emme,
jos on meillä tarmoa!
Ylös yöstä, siskot, veikot!
Vapautta vaatikaa!
Alas pimeyden peikot!
Laki heille laatikaa!
Aina ovat sortajamme
valtaa väärin käyttäneet,
halveksien joukkoamme
sormellansa näyttäneet.
Vaan kun väkivallan lyömme,
silloin arvon antavat
meillekin, ja silloin työmme
hedelmiä kantavat.


Lähde: Uskela, Kaarlo 1921: Pillastunut runohepo: runoja. Työväen Sanomalehti Osakeyhtiö, Helsinki.