Sorrettujen marssi
Sorrettujen marssi. Kirjoittanut Kaarlo Uskela |
- Ylös veikot, siskot, työhön!
- Ponnistakaa voimia!
- Jäisimmekö sorron yöhön,
- kun on aika toimia?
- Nyt on revittävä perin
- sortovallan juuria,
- kun ei voitu vähin erin
- murskata sen muuria.
- Voimmeko me elää, eivät
- riistäjämme kysyneet,
- kun he meiltä leivän veivät,
- sanoissaan ei pysyneet.
- Liian kauan ovat meille
- lakejaan he säätäneet,
- niinkuin karjaa mieron teille
- perheitämme häätäneet.
- Samoella vaimot, lapset
- saivat pitkin metsiä,
- vanhuksetkin harmaahapset
- leposijaa etsiä
- uunista, mi seisoi vielä, –
- ainoo jäännös kodista.
- Torpan rauniot ei siellä
- oikeutta todista.
- Monet kauhun päivät kovat
- olemme me kestäneet,
- sortajamme meiltä ovat
- elononnen estäneet.
- Sorakuoppihin ja soihin
- moni turhan takia
- joutui, taikka vankiloihin
- vallan vastoin lakia.
- Surmaks sudella on valta,
- miekka mielipuolella.
- Vaan ei päästä sorron alta
- surulla ja huolella.
- Pois siis valitus ja huolet!
- Vallasta on syöstävät
- alas miehet mielipuolet,
- jotka meitä ryöstävät!
- Todellako tarvitsemme
- anastajain armoa?
- Totta totisesti emme,
- jos on meillä tarmoa!
- Ylös yöstä, siskot, veikot!
- Vapautta vaatikaa!
- Alas pimeyden peikot!
- Laki heille laatikaa!
- Aina ovat sortajamme
- valtaa väärin käyttäneet,
- halveksien joukkoamme
- sormellansa näyttäneet.
- Vaan kun väkivallan lyömme,
- silloin arvon antavat
- meillekin, ja silloin työmme
- hedelmiä kantavat.
Lähde: Uskela, Kaarlo 1921: Pillastunut runohepo: runoja. Työväen Sanomalehti Osakeyhtiö, Helsinki.