Sormukseni ja sinettini
Sormukseni ja sinettini. (Th. Moore’n mukaan). Kirjoittanut Thomas Moore |
- ”Pois!” – lausui ilkein neitokainen –
- ”Aik’ on jo taian loppua.
- On joka sanas loukkaavainen;
- Puheesi vanhat muistan ma.
- Taas ota myrkky, joka aivan
- Häiritsi onnellisuutein,
- Ja kentäks’ elon myrskyin vaivan
- Sai viattoman sydämein.
- Täss’ ota sormus! Lupauksin
- Sen monin sormeheni sain:
- Sä vannoit mielin, ajatuksin
- Jäksi itses mulle vain.
- Pois mene nyt sun lahjoinesi! –
- Rakkaana ennen pidin tuon;
- Vaan kaikki loppui. Sormuksesi
- Sinettinensä sulle suon.
- Menneellä aiall’ ilon minä
- Sen sulta sain, sua suudellen.
- ”Mun lempein lähde” – lausuit sinä –
- Sun sinetilläin lukitsen”.
- Ja leikillä sä lempiväisen
- Mun suullein painoit sinetin,
- Sekoitit lähteen päilyväisen.
- Nyt myrkkys ota takaisin”. –
- Kaduin, kun itki kaunokainen,
- Ja lahjan otin takaisin.
- Ei kenkään oo niin katuvainen
- Syytönnä eessä tuomarin. –
- ”Jos hän on enkelin tapainen,
- Ei tuomita hän mua vois”, –
- Ma mietin. – ”Hän on hellä nainen;
- Ei lempi siten haihdu pois”.
- Kuiskasin hälle kuultavasti:
- ”Myrkyttä sormukseni on.
- Tarkasta sitä tarkimmiasti,
- Niin huomaat: se on viaton.
- Vaan myrkyn vaaran kokonansa
- Joit rakkauden katseluin
- Ja tuhansien muiskuin kanssa.
- Suo mulle ne, niin puhdistuin!”
- Nyt hymyi neito kyynelitse,
- Ikäänkuin jälkeen satehen
- Hymyilee ihanasti itse
- Aurinko halki pilvien.
- Hän poskellein painoi posken
- Ja viimein rinnalleni pään.
- Todella tapahtui se, kosk’en
- Ma unta nähnyt ensinkään. –
- Ennenkun huulen’ ehdin painaa
- Likelle hänen huuliaan
- Ja niihin muiskuin myrkyn lainaa,
- Jo oli sormus sormessaan.
–l–n.
Lähde: Ilmarinen 8.9.1875.