Soittoniekan hukkuminen
| Soittoniekan hukkuminen. (Itsensä kertoma). Kirjoittanut P. J. Hannikainen |
- ”Ma istuin, meloin purttani
- Tyynesti, hiljaa edespäin,
- Tyyn’ oli myöskin mieleni
- Kuin joki silloin edessäin.
- ”Ja somastippa kulkuni
- Piirtyypi joen pintahan,
- Ja kauas käy mun rientoni, –
- Niin joudun viimein virtahan.
- ”Se mua lähtee viemähän,
- Ja tuop’ ol’ ensin hupaisaa,
- Mut kohta kuohun hirveän
- Ma nään, ja kuulen pauhinaa!
- ”Ma olin vaaraan joutunut,
- Jost’ oli myöhä palata – –
- Mun kauhu oli vallannut!
- Tilani voitte arvata.
- Vips! pursi ylös-alaisin!
- – Melakin kirpos käsistäin –
- Ja missä koski kuohuvin,
- Ma sinne pyörähdin suinpäin!
- ”Nyt tunsin jotain outoa,
- Ikäänkuin – suukon huulillain!
- En muuta tiedä kertoa –
- Tää toki viel’ on muistossain:
- ”Mull’ oli viulu purtena,
- Ja virta! – sävelvirta vaan,
- Jonk’ ihanainen Elina
- Sai pianosta kuohumaan. –
- ”Olenko hukkunut vai en,
- Se mulle viel’ on hämärää,
- Vaan aivan selvään tunnen sen,
- Ett’ elän toista elämää!”
Juhani H. [P. J. Hannikainen]
Lähde: Koitar: Savo-Karjalaisen Osakunnan albumi. III. 1880. G. W. Edlund, Helsinki.