Soita!

Soita! Kirjoittanut Eino Pakarinen

Neito nuori, nopsajalka

Viritä visainen koivu,

Helähytä hempeästi,

Soita soittosi somasti.

Soitto on suruista tehty,

Murenista muovaeltu;

Siksi syömmen hellyttävi,

Mielen mahlaksi panevi,

Saattavi siniset silmät

Varsin vettä vuotaviksi,

Karpaloita kantaviksi

Syömmen suurista suruista,

Apeasta miel’alasta.

Siksi soita sorja impi,

Kaiuttele kanneltasi,

Jotta syömmeni sulaisi,

Puhistuisi puhtahaksi,

Tulis lunta valkeampi,

Pulmustakin puhtahampi.

Soita jo impeni sorea,

Anna käy’ä kantelosi,

Muuten hulluksi hupenen,

Mielipuoleksi pahenen.

Soita soittosi suruinen,

Hempeästi helkyttele,

Kuten lainehen lorina,

Taikka kuin kohina koivun,

Västäräkkisen viserrys,

Leppälintusen liverrys.

Kylläpä neitoni norea,

Kassapääkkö kaunoiseni

Soitit niin sorean soiton

Hentomielen helkyttelit,

Jotta on silmäni vesissä,

Kyynelissä kylpevinä,

Mutta syömmessä ihana,

Rauha rinnassa asuvi.

Niin oli soittosi suloinen

Kaihomieli kantelosi.

25-9 1899.

Lähde: Pakarinen, Eino 1902: Mutkaisilla poluilla. Boman & Karlsson, Hämeenlinna.