Sointuja

Sointuja Kirjoittanut Gustavo Adolfo Bécquer

Suom. O. J. Tuulio.

X.

Sykähtää ilman ituset, nuo pienet,

äkisti ilmi liekkiin lehahtaa,

kas, kultasäihkeet sinkoo, peittää taivaan,

ja vavisten jää odottamaan maa.

Säveltä jostain virtaa, siiven siukeet

ja suudelmien suihke aaltoaa.

Huikaistuu silmä... Mikä ihme täällä?

– Lähestyy rakkaus!

XIII.

On silmäs sininen, ja hymyillessäs

sen heleys on heijastusta laineen,

jok’ alla välkkyy siintelevän aamun

                kun meri herää.

On silmäs sininen, ja milloin itket,

kimaltaa kuultavana siinä kyynel,

niin heleä, kuin teräll’ orvokin

                on helmi kasteen.

On silmäs sininen, ja siitä milloin

sädehtii aatos, niin kuin piste valon,

kuin lahja taivaan on se ainokainen,

                kuin ensi tähti.

LIII.

Sun räystääs alle pääskyt tummat varmaan

pesänsä rakentavat uudestaan,

kuin silloinkin ne siivin ilakoivin

                lyö samaan ikkunaan;

vaan nuo, jotk’ ennen hiljentyen kiiti

suloas, onneani katsomaan,

nuo, jotka omat nimemmekin oppi,

                ne poiss’ on ainiaaks.

Myös kotipihas muurit kyllä jälleen

rehevä kuusama tuo kaunistaa,

ja ehtoisin kai vielä viehkeämmin

                sen kukat aukeaa.

Vaan kukkaset, nuo kasteen herkistämät,

ne joissa hartaan helmen hohtavan

me näimme niin kuin aamun kyyneleenä

                – ne poiss’ on ainiaaks.

Soi korviis kenties kerran uuden lemmen

taas tunnustukset uudet, hehkuvat,

ja rintas sikeästä uinailustaan

                voi havahtua taas.

Vaan unohtuen, vaiti, polvet maassa,

kuin alttarilla Herraa palvellaan,

sua niin kuin silloin minä – ei, ei kukaan

                sua niin voi rakastaa!

Lähde: Espanjan ja Portugalin kirjallisuuden kultainen kirja. 1954. Toimittanut Tyyni Tuulio. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo ja Helsinki.