Sointuja

Kirjoittanut Gustavo Adolfo Bécquer
Suom. O. J. Tuulio.


Sykähtää ilman ituset, nuo pienet,
äkisti ilmi liekkiin lehahtaa,
kas, kultasäihkeet sinkoo, peittää taivaan,
ja vavisten jää odottamaan maa.
Säveltä jostain virtaa, siiven siukeet
ja suudelmien suihke aaltoaa.
Huikaistuu silmä... Mikä ihme täällä?
– Lähestyy rakkaus!
On silmäs sininen, ja hymyillessäs
sen heleys on heijastusta laineen,
jok’ alla välkkyy siintelevän aamun
                kun meri herää.
On silmäs sininen, ja milloin itket,
kimaltaa kuultavana siinä kyynel,
niin heleä, kuin teräll’ orvokin
                on helmi kasteen.
On silmäs sininen, ja siitä milloin
sädehtii aatos, niin kuin piste valon,
kuin lahja taivaan on se ainokainen,
                kuin ensi tähti.
Sun räystääs alle pääskyt tummat varmaan
pesänsä rakentavat uudestaan,
kuin silloinkin ne siivin ilakoivin
                lyö samaan ikkunaan;
vaan nuo, jotk’ ennen hiljentyen kiiti
suloas, onneani katsomaan,
nuo, jotka omat nimemmekin oppi,
                ne poiss’ on ainiaaks.
Myös kotipihas muurit kyllä jälleen
rehevä kuusama tuo kaunistaa,
ja ehtoisin kai vielä viehkeämmin
                sen kukat aukeaa.
Vaan kukkaset, nuo kasteen herkistämät,
ne joissa hartaan helmen hohtavan
me näimme niin kuin aamun kyyneleenä
                – ne poiss’ on ainiaaks.
Soi korviis kenties kerran uuden lemmen
taas tunnustukset uudet, hehkuvat,
ja rintas sikeästä uinailustaan
                voi havahtua taas.
Vaan unohtuen, vaiti, polvet maassa,
kuin alttarilla Herraa palvellaan,
sua niin kuin silloin minä – ei, ei kukaan
                sua niin voi rakastaa!


Lähde: Espanjan ja Portugalin kirjallisuuden kultainen kirja. 1954. Toimittanut Tyyni Tuulio. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo ja Helsinki.