[s. 117]roivattätä leikkiä: jalat ilmassa ja pää alaspäin kuulaiset siinä puiden oksissa riippuivat, laulaen kummallisia lauluja kummallisella kielellään. Yksi hyvä puoli heidän oloissaan oli se, että siellä puhuttiin ainoastaan yhtä kieltä eikä kouluissakaan tarvinnut vaivata päätänsä oppimalla kaikellaisia ulkomaan kieliä. Hallitusta hoitivat yksinomaisesti naiset, miehiä ei ollut missäkään viroissa. Yleensä miehet näkyivät, poikain mielestä ainakin, hyvin paljon laiskottelevan. Kahvia joivat vain pitkin päivää ja pakinoivat kylän ja kaupungin juttuja. Muuten olivat ihmiset hyväntahtoisia ja sävyisiä. Meidänkin matkustajiamme pidettiin oikein hyvänä.
No, neljä päivää viipyivät pojat kuussa, mutta silloin rupesi jo tekemään mieli takaisin. Mutta kun koko kuussa ei ollut saatavana aqva vitæ-nestettä, jolla olisi voinut uutta jääpalloa karaista, min tapahtui poikien paluumatka sillä tavoin, että he kaikki neljä pantiin suureen umpinaiseen tynnyriin, ja tämä heitettiin hyvällä vauhdilla menemään. Millä keinoin tynnyri oikeastaan ilmassa pysyi ja siinä maata kohden kulki, en voi selittää eikä Jooseppikaan sitä tietänyt, mutta totta vain on, että tynnyrissä pojat sieltä palasivat.
Tynnyri putosi suorastaan Hoangho nimiseen jokeen Kiinan maalla. Kiinalaiset sen huomasivat, vetivät maalle ja aukaisivat; ja pojat astuivat ulos. Yhdessä vilahduksessa vain oli heidän paluumatkansa tapahtunut. Kiinassa olisi pojille tullut kova hätä kynsiin, sillä heillä ei ollut mitään muuta rahaa, jolla olisivat ostaneet ruokaa, kuin tuo Joosepin venäläinen hopeakolikka; mutta Jooseppi keksikin keinon: osti, näet, ruplallaan neljä viisauden kimeä — lapis sapientiæ — ja pitämällä moista taikakalua suussaan saattoivat pojat elää syömättä. Nälkää ei tuntunutkaan. Mutta jo seuraavana päivänä rakensi Jooseppi itselleen uuden ilmapallon jäästä, eräs hyväntahtoinen apteekari lahjoitti hänelle
