[s. 102]vat valmiit lähtemään kummalliselle retkellensä. Mummolle sanoivat hartaat jäähyväiset ja lupasivat pian tulla takaisin.
— Eihän siinä kauvan viivy kuussa käydä, kun salaman nopeudella kulkemaan tulemme — arveli Crispinus ja lohdutteli mummo parkaa, joka sanoi kovin ikävöivänsä poikia, jos kauvan olisivat poissa.
Mutta nyt palasi jo Jooseppi apteekista, kantaen suurenlaista kirstua, ja sitä avaamalla hän nyt sanoi saavansa tuota kummallista kaasua, jota tarvitsisi sanoaksensa ilmapalloaan nousemaan. Pyssy oli Joosepilla niin ikään, ja sitä hän piti selässään kuin metsästäjä ainakin. Ja nyt otti Jooseppi puukkonsa, joka hällä aina riippui vyössä, ja leikkasi sillä jääpallon seinästä kyynärän levyisen ja kyynärän pituisen levyn, ja siten oli ovi valmis. Sitten nouti hän puuliiteristä kahdeksan laudan-päätä, kiinnitti ne luultavasti jonkun salaisen liiman avulla hyvin taitavasti pullon sisäpuoliseen seinään istuimiksi matkustajille, niin että laudanpäät yhdessä muodostivat ympäri koko pallon kulkevan penkin. Sitten nosti hän kaasukirstunsa myöskin pallon sisään ja asetti sen keskelle pohjaa. Ja nyt käski hän kortterikumppanustenkin astua palloon. Niin tekivätkin nämä ja istuivat heti penkille. Ja kummallista oli, ett’ei Quibus eikä Cibus enää ollenkaan nauranut Joosepin hankkeita tänään, vaikka eilen niin kovasti olivat nauraneet hänen juttujansa. Päin vastoin hekin näkyivät ymmärtävän, että tässä nyt oli täysi todenteko käsissä.
No, olivat jo kaikki neljä poikaa tämän omituisen ilmapallon sisässä. Ja nyt sovitti Jooseppi levyn, jonka äsken oli seinästä leikannut, jälleen kiinni tähän, — ties mitä liimaa taas lienee käyttänyt, ehkä aqva vitæ-nestettänsä. Ja siinä istuivat nyt pojat umpinaisessa pallossa aivan kuin neljä kananpoikaa yhdessä munassa. Kovin uteliaina odotti-
