[s. 4] tawan pyrstön, joka pallon likellä on tulinen ja wielä kauempana takana sawuinen ja höyryinen. Kulkeissansa wiskelee se erinäisiä loistawia osia, jotka muuttuwat pieniksi tulipalloiksi. Useasti raukee tulipallo rikki suurella ukkoisen kaltaisella paukauksella ja ilman wäwäyksellä, joka wälistäin on niin suuri ja kowa, että huoneet wärisewät, owet ja akkunat lentäwät selällensä ja luulisi maan järistyksen tapahtuneen. Ne pallon osat, jotka eiwät wielä ole ehtineet sen kowasta kuumuudesta sulamaan, suitsumaan ja höyryksi muuttumaan, putoowat maahan kiwinä eli raudan kokkareina. Nämät kutsutaan ilmakiwiksi, jotka monessa kohdassa owat peräti toisenkaltaisia kun tawalliset maasta löytywät kiwet owat usein suuresta koosta ja noin 100 eli tuhannenki naulan painosta. Paikottain putoo niitä aiwan kosolta, niinkuin 26 päiwänä huhtikuuta wuonna 1803 tapahtui Aigle'n tienoilla Franskan maalla, jossa yhtäpäätä putoili 3 eli 4 tuhatta semmoista kiweä.
Nämät ilmakiwet owat maahan pudotessansa enemmän taikka wähemmän kuumat. Niiden pinta on ikäänkuin silattu mustalla taikka mustamaisella kuorella, jonka näytää olewan samaa ainettaa kun sen sisuuskin mutta pajanpaskaisessa tilassa. Tawallisesti on pinta wähän kirkas, toisinaan kiiltäwä niinkuin olisi se lakeerattu. Wälistäin on se niin kowa, että kipinöitsee terästä wastaan. Waikka kaikki tämä todistaa kiwen olleen kowasta kuumuudesta ja pinnan osiksi sulaneen, ei sillä kuitenkaan ole mitään niiden aineitten yhtäläisyyttä, joita suitsuwaiset wuoret sisuuksistansa wiskowat. Ja koettaissamme sulattaa näitä kiwen paloja, saamme pinnan yhtäläiseksi ainoastaan sillä tawalla että estämme ilman likenemästä. Ja wielä näiden kiwien sisälmyskin on aiwan erinäinen niistä kiwistä ja malmeista, joita maassa löytyy. Ilmakiwet taidetaan jakaa kahteen luokkaa: semmoiset, jotka enimmiten owat
