[s. 14] ole enempi kun planetain keskenänsäkään ja niiden sekä auringon wäliä; sillä nimitetty tulipallo olisi ainoastaan 17 miljoonaa kertaa wähempi Vestaa. Ei niiden koko siis näytä mitään mahdottomuutta tässä kohdassa.
Jos joku näistä, kulkeissansa rataansa auringon ympäri, joutuu maan ilmapiiriin sisälle, arwattawasti kuumenee ja syttyy se äärettömän nopean kulkunsa wuoksi hieroen ilmaa, joka tekee wastusta. Näin ehkä hajoo koko kappale ja putoo maahan jossakussa muodossa, taikka ehtii se ulos maan ilmapiiristä, sammuu ja pitkittää kulkunsa, muuttain rataansa totellen ilman wastusta ja maan wetowoimaa. Laskemalla taidetaan todeksi näyttää, että kaikki semmoiset kappaleet, jotka, kulkeissansa maan siwuitse, likinnä maata tekewät yli 35 tuhannen jalan matkan sekunnissa, owat mahdottomat pidättää maan wetowoimalta; ne kulkewat matkoihinsa maahan putoomatta. Mutta maan woima jaksaa kuitenkin waikuttaa sen, että niiden rata tekee suuremman taikka wähemmän ympyrän maan ympäri, josta ne sitte auringon wetowoimalta jälleen johdatetaan omia teitänsä. Jos wielä joku epäilys olisi näiden tulipallojen ja lentotähtien syntymästä ulkona maailman awaruudessa, näkyy senki häwiäwän niistä waarinotoista, joita nykyisinä aikoina on tehty näiden kappalten näkymisestä määrätyillä ajoilla.
Marraskuun 12 p. 1799 warhain aamulla ennen auringon nousua, näkiwät Humboldt⚲[huom. 1] ja Bonpland⚲[huom. 2] Cumanassa Etelä-Amerikassa neljän tiiman kuluessa monta tuhatta lentotähteä ja pieniä tulipalloja kulkewan halki taiwaan. Ne nousiwat koillisen rannoilta ja laskiwat etelään. Moni näkyi porahtawan rikki, mutta useimmat ja suurimmat katosiwat hajoomatta. Monella oli suuri sydän Jupiterin kirkkaudesta ja melkein kaikilla pyrstö. Sama merkillinen näkyminen hawaittiin myös monessa muussa paikassa sekä
