[s. 10] tain nousewan ilmaan 400 tuhatta leiwiskää höyryä, jossa enimmiten on wettä, rautaa, ksinkkiä, antimonia, arsenikiä ja tulikiweä. Mutta waikka nyt tulipallojen aineita löytyisikin ilmassa, ehkä ihmisen kykenemättömyys ei niitä woi hawaita, on toki mahdotonta ymmärtää, kuinka nämät ilmassa hajalla olewat aineet silmän räpäyksessä taitawat yhdistyä monen leiwiskän painawiksi kappaleiksi taikka yhtähaawaa synnyttäwän 3—4 tuhatta kiweä, niinkuin tapahtui Aiglen lähellä. Muutoin on wielä sekin tätä luuloa wastaan, että, jos nämät ilmassa syntyisiwät, putoilisiwat ne suorasti maaha eikä kulkisi niin eteenpäin suurella nopeudella kuin nähdään tapahtuwan. Koska siis nämät kiwiset ja loistawaiset kappaleet eiwät taida ilmassa syntyä, on niiden alku haettawa ulkona ilmapiiristä. Meidän likin naapurimme maailman awaruudessa on kuu [1], ja monet oppineet owat arwelleet näiden lähtewän kuusta sillä tawalla, että joku suitsuwa wuori kuusta heittäisi ne niin mahwasti, että saattaisiwat tulla aina meille saakka. Lichtenberg⚲ kutsui sentähden kuun pahaksi naapuriksi, joka meidän päällemme kiwiä heittelee.
Ensikatsannossa ei tämä näytäkkään mahdottomalta; sillä ei ole waikea todeksi näyttää painawia kappaleita taidettawan heittää kuusta sillä woimalla että ne maahan tulewat. Eikä täksi tarwitakkaan peräti suurta woimaa; sillä kuu on maan suhteen wähäinen eikä kuulla ole ilmapiiriä ympärillänsä taikka on se niin hieno, ettei sen wastus mitään haita. Kuu on läpitsensä ainoastaan ¼ maan suhteen, taikka maa on 50 kertaa suurempi kun kuu ja maan suuruus ja taajuus yhteensä eli paino on melkeen 88 kertaa kuun painoa suurempi. Mutta nyt wetäwät kaikki kappaleet toisia puoleensa kokonsa ja taajuutensa suhteen ja maan wetäminen on siis 88 kertaa
- ↑ Kuu on maasta 36 tuhatta peninkulmaa kaukana.
