Sivu:Suomi 36 02 10 1847/2

Tätä sivua ei ole oikoluettu


[s. 2]

Kolmastoista Kohtaus.

Luutnantti. (yksin).

Ei Kalle minusta niin pääse. Hän on pitänyt minua pilkkanansa, ja sen maksaa hän hengellänsä. Minä ammun hänen siihen paikkaan kuin varpusen; ei sotamies säästä eikä surkuttele, ei sittenkän vaikka itte siinä samassa kaatuisi.




[s. 2]

Neljästoista Kohtaus.

Luutnantti. Loviisa.

Loviisa. Noh, ystäväni, suostuiko Tätini yhdistykseemme? Lupasiko hän äidelleni puhua hyvää puolestamme ? ... Mutta mikä sinun on? Sinä näytät vähän vihaselta. ... onko sinun pahoin käynyt?

Luutnantti. Ei vielä, mutta kyllä kohta.

Loviisa. (peljästynenä). Mitä? ... (naurahtaa). Oi, kuinkas semmonen olet?

Luutnantti. Lakka nyt jo, Kalle, pilkastas!

Loviisa (sivullapäin itteksensä). Ah, Tätini on kielitellyt. Mutta ei sillä väliä ole; nyt vasta leikki alkaakin. (ääneeseensä). Sinullen kuuluu olevan ilmoitettu koko asia. ... Pahin vahinko. ... Mina toivoin ittelleni suurtakin iloa näissä vaimo-ihmisen vaatteissa. -- Sanos nyt, veikkoseni, enkös ollut sitten hyvinkin luonnikas vaimo-ihminen, näissä vaatteissa, kosk’et minua mieheksi tuntenut?

Luutnantti. Kalle! Sinä olet tehnyt varsin tavatonta leikkiä, taikka oikeemmin sanottu: sinä olet tehnyt minusta häpeemätöntä pilkkaa. Sinullen en ikänä lepy.

Loviisa. (sivullapäin itteksensä). Koska minä tuohon paikkaan pakahdun. Mutta ei leikin vielä pidä loppuman. (ääneeseensä). Älä pane tietooskan koko asia, vaan pidä kaikki tyyni leikkinä!

Luutnantti. Ei maakan siitä, herraseni, sitä niin leikkinä pidetä. Se pilkka maksaa jommankumman hengen, taikka molempienkin.

Loviisa. (nauraen). Ohoh, jopa järki! ... Ensin lupaat rakastaa minua kuolemaan asti, ”myötä ja vastoinkäymisessä” ja sitten uhkaat tappaa minua! Mutta en sitäkän hämmästy; siinä mies kussa toinenkin. ... Sanos nyt millä aseella tappelemme?

Luutnantti. Millä mieles tekee!

Loviisa. Pistooleilla. ... Eikös ne ole sotamiehen aseet?

Luutnantti. Saamaa pitää.

Loviisa. Nyt menen pikimältänsä muuttamaan vaatteita, sitten olen valmis tulemaan.

Luutnantti. Hyvä! Sinua odotan samassa tammistossa, kuin äskönkin olimme; joudu sinne sitä pikemmin kuin paremmin! (lähtee ulos).



[s. 2]

Viidestoista Kohtaus.

Loviisa. (yksin).

Hah, hah, hah! Kuin nyt täytyy ruveta kultani kanssa pistooleilla sotimaankin ... Ei semmoisen leikin pitäisi naurattaman, mutta ei se itkeinkän parane. ... (huutaa). Heikki! Heikki!



[s. 2]

Kuudestoista Kohtaus.

Loviisa. Heikki.

Heikki. Mikä nyt, hyvä Mamselli?,

Loviisa. Tekeekö tukaatia mieles ansata?

Heikki. Mikäs sitä kunnialla ansatessa olisi.

Loviisa. Et sitä suuremmalla kunnialla ansatte, kuin isäntäs hengen pelastuksella.

Heikki. Isäntäni hengen pelastuksella? ... Siitäkö minullen tukaati maksettaisiin? ... Niin hyvää isäntää, kuin minulla on, en sitten tarvittisikkan, jos semmosesta työstä tukaatin ottaisin.

Loviisa. Pidäkkös Isäntäs hyvänä?

Heikki. Niinkuin henkenikin!

Loviisa. Sitä parempi! pelasta sitten maksota.

Heikki. Mistä?

Loviisa. Kuolemasta. Hanen on tällä hetkellä määrä tapella pistooleilla.

Heikki. Mitä vielä? Ei Luutnantin hätää ole. Hui hai? Hän ampuu kynttilän-karren, kynttilää sammuttamata, kahdenkymmenen askeleen päästä.

Loviisa. Mutta tappelu-kumppaninsa tekee saman työn kolmenkymmenen askeleen päästä, ja sillä on myös ensin vuoro ampuakkin.

Heikki. (hämmästyksissä). Kolmenkymmenen askeleen päästä? ... Mutta sitten sammuu myös kynttiläkin.

Loviisa. Älä luule. Se on mailman paraita pyssy-miehiä. ... Isäntäs henki on vaarassa.

Heikki. Se tappelus pitää estettämän.

Loviisa. Sinä sen saat vaan estetyksi, eikä muut.

Heikki. Millä? ... sanokaa nyt?

Loviisa. Onko Iisännälläs pistooleja?

Heikki. On kaksi vallan uutta, joita hän tänäpänä on hankkinut koitella ensikerran. Ne olen jo laadannutkin valta valmiiksi.

Lovi[...]sa. Luodeillako?

Heikki. Niin, milläs sitten?

Lovi[...]sa. Ota luodit pois. Ampukoot kruutilla, se ei tapa kumpaakan.

Heikki. Mutta jos se tulee Luutnantin tietoon, niin saan vissiin toria.

Loviisa. Ekkös sitten teekän, niinkuin olen käskenyt sinua?

Heikki. Kyllä, kyllä! Isäntäni hengen puolesta teen mitä hyvänsäkkin; mutta vastaatteko torat, jos niitä saisin?

Loviisa. Vastaan. ... Joudu nyt kiiruusti tekemään sen kuin olen sanonut. (Heikki menee).



[s. 2]

Seittemästoista Kohtaus.

Loviisa. (yksin).

Kas nyt ei ole enää hätää kummallakan puolella. Laadaamattomilla pistooleilla kelpaa minun rohkeasti ja reippaasti tapella. Nyt sopii sota-sankarina vähän ylpeillänikin. ... Tätä tappeluani lähden nyt kehumaan Tädillenikin. Mutta ämmälle mar hätä nousee, sen kuultuansa; vielä kiittää Jumalaakin kun saa rakkaan sisarensa pojan muuttumaan vihattuun sisarensa tyttäreen.



[s. 2]

Kahdeksastoista Kohtaus.

Loviisa. Karoliina.

Karoliina. Vieläkös nyt noissa naisen, vaatteissa olet? ...