63
[s. 63] Pulla meni kaikkine laitteineen vihollista kohden, kun isä Kiljunen oli sille sanonut:
— Mene sanomaan vieraille sedille päivää!
Pulla juosta kynttäsi vihollista kohden. Kello oli niin asetettu, että se alkaisi soida viiden minuutin päästä. Mutta matkalla Pulla sattui näkemään erään kapulan ja otti sen suuhunsa. Tämä pikkuinen seikka viivästytti sen matkaa hiukan ja siitä oli seurauksena, että se ei ollut päässyt vielä vihollisen luo, kun kello alkoi räpättää.
— Isä Kiljunen kurkisteli ja odotteli. Aijai, sitä paukahdusta, joka silloin kuului! Lumi lensi korkealle ilmaan ja sen keskellä Pulla.
Kaikki putoo kerran alas, ja niin putosi Pullakin. Mutta ensimmäisen kerran eläissään se oli säikähtynyt. Se ei ensin oikein tiennyt, mitä sille oli tapahtunut, sillä tähän asti se ei vielä koskaan ollut lentänyt, vaikka sille kaikenlaista muuta merkillistä olikin tapahtunut. Kun se pääsi maahan, alkoi se ensin juosta piirissä ympäri, niin sekaantunut se oli, mutta sitten se oikein tulista kyytiä livisti kotia kohden. Kello oli mennyt sen silkoisen tien, ja räjähdyksessä olivat Pullan karvat palaneet kovin pahasti. Muulla tavalla se ei ollut vikaantunut.
Vihollinen oli juossut pitkän matkan päähän, ja paetessaan ne huusivat:
— Kiljusten koira osaa ampua!
Mutta vielä ei ollut kaikkein merkillisin tapahtunut.