Sivu:Kiljusen herrasväki partiolaisina 1918.djvu/64

Tämä sivu on oikoluettu

62

[s. 62] suurta joukkoa ollutkaan tulossa, ja silloin he alkoivat ampua. Kiljuset olivat menneet kellariin piiloon ja kuulivat vain kuulien rapisevan.

Kun Kiljuset eivät vastanneet laukauksiin ja millä he olisivatkaan vastanneet, kun heillä ei ollut pyssyjä, alkoi vihollinen lähestyä taloa.

Mutta silloin isä Kiljunen näytti, kuinka viisas hän oli ja millainen merkillinen koira oli Pulla. He olivat Pullaa kovasti kasvattaneet. Vaikka se ei koskaan oppinutkaan merkkikieltä, koska se ei voinut seisoa yhdellä jalalla, niin oli se kuitenkin oppinut sen, että jos sitä käskettiin jonnekin menemään, se myös sen teki. Pulla olikin paljoa viisaampi siinä suhteessa kuin mitkään poliisikoirat, jotka oppivat tekemään vaikka mitä tahansa.

Isä Kiljunen otti Pullan, sitoi sen selkään paketin dynamiittia ja herättäjäkellon. Talossa oli nimittäin sellainenkin, vaikka sitä ei koskaan tarvittu, koska Kiljuset aina heräsivät varhain aamulla. Isä järjesti kellon sillä tavalla, että se määrätyllä hetkellä alkoi soida ja silloin myös iski tulta, jolloin dynamiitti syttyisi.

— Mutta jos Pulla kuolee siinä, sanoi äiti Kiljunen, niin se on hirveä vahinko meille ja koko Suomen kansalle.

— Pulla ei kuole, siitä olen varma, sillä se lentää ilmaan ja putoo pehmoiseen lumeen aivan terveenä, sanoi isä.