61
soi pihamaalla odottamassa merkinantoja.[s. 61] Isä Kiljunen alkoi silloin »Kiljusten aapisen» mukaan hyppiä ja väännellä ruumistaan. Vihollinen ei oikein tiennyt, oliko mies tullut hulluksi vai hyppikö ja oikoiko itseään hän ainoastaan viluissaan.
Isä Kiljunen käski merkkikielellä omaisiaan kokoontumaan yhteen ja sitten oikein voimiensa takaa hurraamaan. Hän tiesi, että kun siinä suhteessa Kiljuset panivat parastaan, vastasi se varsin hyvin sadan hengen huutoa, ellei suuremmankin joukon.
Äiti ilmoitti ymmärtäneensä. Hän käski Lurun ja Mökön luokseen ja otti Plätänkin mukaansa! Pulla tietysti tahtoi olla siellä, missä herrasväkensä, ja asettui heidän viereensä.
Kylläpä vihollinen säikähtyi, kun äkkiä Kiljusten talosta alkoi kuulua hurraahuuto. Se oli sellainen huuto, että varikset olivat siihen paikkaan pyörtyä säikähdyksestä ja vihollistenkin housut alkoivat tutista.
— Mitä se on? kysyivät he isä Kiljuselta.
— Meidän joukko siellä hurraa, sanoi hän.
Eihän hän valehdellut vähääkään, olihan Kiljusen joukko siellä huutamassa, mutta vihollinen käsitti asian toisin ja uskoi sieltä kokonaisen komppanian tulevan miehiä. Ja kun heitä oli vähemmän, niin menivät he aika kyytiä käpälämäkeen.
Isä Kiljunen käytti tätä hyväkseen ja juoksi kiireimmän kautta kotiaan kohden.
Pian viholliset pääsivät selville siitä, ettei mitään
